sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Amaryllis joulukalenterina

30.11.
Minun joulukalenterini on amaryllis. Ostan marraskuun puolivälissä suurimman löytämäni amarylliksen sipulin, mielellään sellaisen jossa ei vielä ole kukkavarsia nimeksikään. Laitan sipulin amaryllismaljakkoon niin että juuret ovat vedessä, sipuli kuivana ja asetan maljakon sipuleineen korkeaan siniseen maljakkoon viherhuoneeseen. Sitten alan seurata kasvua.

Kukkavarret kasvavat parhaimmillaan monta senttiä päivässä. Parissa viikossa ne kurkkivat puolimetrisenstä maljakosta. Aina ei kuitenkaan käy yhtä onnellisesti kuin tänä vuonna: ensimmäinen kukka aukesi 1. adventtina. Väri oli tosin yllätys, luulin ostaneeni valkoisen.

Amaryllis kasvaa pituutta ja aukaisee kukkiaan vähintään jouluun asti. Kolmaskin kukkavarsi on aluillaan. Se kukkii vasta joulun jälkeen. Viimevuotinen joulukalenterini kukki vielä helmikuussa.

Ei tosin haittaa, vaikka joulunodotuskukkieni kukinta loppuu ennen joulua. Jouluksi haluan kuitenkin punaisia tulppaaneja ja muutaman punaisen joulutähden. Adventtiajan kukkani ovat muita kuin punaisia.

Adventtikynttelikön seurana on valkoisia joulutähtiä. Hyasintit saavat olla kaikenvärisiä, eniten pidän voimakkaan violeteista. Hyasinteista poistan mullan kokonaan ja asetan ne hyasinttimaljakkoihin juuret vedessä. Ne kasvavat viherhuoneen viileydessä hitaasti, mutta tuoksuvat kuitenkin miedosti koko joulukuun. Kukkineet vaihdan uusiin.

Valkoisen jouluruusun istutan multaan ja asetan sen seuraksi muutaman valkoisen hyasintin. Jouluruusu kukkii lakkaamatta monta kuukautta, mutta hyasintit vain noin viikon. Vaihdan ne kertaalleen uusiin ennen joulua. Jouluruusun olen tällä lailla saanut selviytymään kevääseen hengissä.  Viime joulun jouluruusu tekee parhaillaan kukkapenkissä lehtikerroksen alla nuppuja.

Jouluruusu ja hyasintteja mullassa ja vedessä


lauantai 15. marraskuuta 2014

Orkideat

Sain ensimmäisen orkideani kahdeksan vuotta sitten Kööpenhaminassa lahjaksi. Olin hiukan kauhuissani, sillä en ollut koskaan rohjennut ajatella, että pärjäisin orkideojen kanssa. Lahjan mukana seurasi onneksi hyvät ohjeet:

  • valoisa ja lämmin paikka, mutta ei suoraa auringonpaistetta
  • suojaruukku, jonka pohjalle pari pientä kiveä
  • kastellaan niin, että suojaruukku täytetään vedellä, annetaan seistä muutama tunti, valutetaan, suojaruukku kuivataan
  • kasvukaudella kastelu joka toinen viikko, lepokautena kerran kuussa
  • ei tarvitse lannoittaa eikä vaihtaa multaa
Näillä ohjeilla vanhin orkideani viettää pian 8-vuotissyntymäpäiviä. Kööpenhaminassa ostelin orkideoja pikku hiljaa lisää, niin että neljä vuotta sitten Suomeen muutti 6 ruukkua. Nyt niitä on kahdeksan. Helpompia sisäkukkijoita ei ole.

Vain yksi on kuollut. En tiedä miksi, lehdet vain muuttuivat ruskeiksi ja kasvi kuolla kupsahti.

Kastelun kanssa ei tosiaankaan tarvitse olla turhan tarkka. Joskus, varsinkin kesällä, orkideat saattavat unohtua kastelematta moneksi viikoksi. Ja olen myös monesti antanut niiden seistä kasteluvedessä yli yön, jopa kaksi, eivätkä ne ole moksiskaan.

Sen sijaaan orkideat eivät todellakaan pidä suorasta auringonpaisteesta. Orkideat viettävät kesän viherhuoneessa, jossa on niille juuri sopivan valoisaa, mutta aurinko paistaa sinne vain varhain aamulla. Talveksi ne kuitenkin siirtyvät lämpimämpiin oloihin olohuoneen ikkunoille. Kaikki on hyvin siihen asti, kunnes kevätaurinko alkaa loistaa eteläiseltä taivaalta järven yli suoraan olohuoneeseen ja orkideoihin. Silloin orkideat pitäisi siirtää suojaan ja jos se jää tekemättä, niin orkideat alkavat näyttää kurjilta ja nääntyneiltä ja lehdet tippuvat. Kyllä ne kesän aikana viherhuoneessa toipuvat, mutta aikansa se vie.

Kylmästä vedosta orkideat järkyttyvät ja saattavat tiputtaa kaikki kukkansa kerralla muutamassa tunnissa.

Orkideat kukkivat kiltisti kerran vuodessa. Juuri nyt on kukassa vain yksi. Viidessä kasvaa kukkavana, joten jouluksi on luvassa kukkia.

Kukkavanojen katkaisemisesta kukinnan jälkeen on monenlaisia ohjeita. Yleensä katkaisen kukkavanan kokonaan, mutta olen kokeillut myös sitä, että jätän osan varresta tököttämään. Kyllä orkidea kasvattaa uudet kukat tällaiseenkin kukkavarteen, mutta kokemukseni mukaan kukkia tulee vähemmän ja ne ovat pienempiä kuin kokonaan uudessa kukkavanassa.

Lannoittamisen suhteen olen nyt kahden vaiheilla. Muutama kasvussa oleva kukkavana on aika hento. Parissa orkideassa on tällä hetkellä vain yksi lehti. Joten ehkä niukka lannoitus olisi tarpeen, näin kahdeksan vuoden jälkeen.



torstai 30. lokakuuta 2014

Puutarhurin lepokausi

Lokakuun lähestyessä loppuaan häämöttää puutarhurin lepokausi. Sitä kestää marras- ja joulukuun ajan siihen asti kunnes välipäivinä posti tuo ensimmäiset siemenluettelot.

Lokakuun aikana on istutettu kukkasipulit ja tyhjennetty kesäkukkaruukut kompostoriin. Kukkapenkit ovat saaneet suojakseen paksun kerroksen syksyn lehtiä. Tässä asiassa olen joutunut tekemään myönnytyksen metelöivälle kapistukselle, jota vastustin vuosikausia. Meillä on nyt lehtipuhallin. Mutta on se kyllä nopea ja näppärä. Meteliä kesti viime viikonloppuna vain muutaman tunnin ja sekä pihatiet, polut että alapiha oli puhallettu siisteiksi. Haravalla ei edes saa lehtiä niin helposti kohopenkkieni päälle, puhaltamalla se käy suitsait.

Perennoista kukkii vielä valkoinen syysasteri, joka ehti kuin ehtikin kukkaan tänä syksynä. Yleensä se ei ehdi, joten en edes muistanut, että siinä on hauskat pörröiset kukat. Jouluruusuissa on nuppuja ja kevätesikko ehti aloittaa uuden kukinnan, mutta molemmat ovat nyt lehtikerroksen alla. En siivoa perennapenkkejä syksyllä. Ne eivät  näy mihinkään, joten eivät voi häiritä kenenkään ohikulkijan esteettistä silmää. Leikkaan ainoastaan iristen lehdet, jotka liiskautuvat maahan ja tukahduttavat kaikki muut alleen. Nekin typistän vain puoleen väliin.

Viherhuoneessa talvehtii pelargoneja talvehtii 15 ruukullista, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi otin pari pistokasta kompostiin joutuneista kesäpelargoneista. Viherhuonessa kesä jatkuu, sillä kaikki pelargonit kukkivat täyttä päätä. Keijunmekko roikkuu amppelissa surkeana, mutta toistaiseksi elossa. Verenpisarat sen sijaan pääsivät paleltumaan. Kelloköynnöksen talvettamisajatuksesta olin jo aiemmin syksyllä ehtinyt luopua. Eipä noille kaikille olisi ollut tilaakaan, sillä viherhuone on niin täynnä, että muutama viherkasvi ja orkideat on pitänyt siirtää muualle. Bougainvilleakin pitää saada mahtumaan viherhuoneen valoon viimeistään tammikuussa.

Kelloköynnös teki loppujen lopuksi 5 valkoista kukkaa ja muutaman nupun, ja juuri ennen viime viikon yöpakkasia oli violettiinkin kelloköynnökseen tullut yksi nuppu. Se ei ehtinyt aueta.

Ihan kaikkia tämän kesän suunnitelmia ei tullut toteutettua. Alapihan kukkapenkin laajennusosa, varjopenkki, jäi tekemättä. Kävi nimittäin niin, että yhtenä helteisenä heinäkuun iltapäivänä istuskelimme siipan kanssa kiviterassilla ja tuijottelimme tontin reunaan. Siellä kasvaa suuri ja huonokuntoinen raita. Päätettiin, että se kaadetaan kevättalvella ja  ensi kesänä alueelle istutetaan metsäinen pensasaidanne. Saan sinne monta uutta, varjossa viihtyvää pensasta ja perennaa. Niinpä talven lukulistalla onkin Ella Rädyn ja Hanna Marttisen Suomalainen metsäpuutarha (WSOY 2014).

Saunamökin keinutuolin vieressä odottaa toinenkin, Helsingin Kirjamessuilta mukaan tarttunut uutuus, Sonja Lumpeen  Kotipihan kasvihuone (Tammi 2014). Siipalla kun on kuulemma liian vähän rakennusprojekteja tulevalle vuodelle.





lauantai 11. lokakuuta 2014

Palautteen aika


On jotenkin kummallisen vapauttavaa tyhjentää kesäkukka- ja yrttiruukkuja. Ei lainkaan haikeutta, vaan sellainen tunne, että aika aikaansa kutakin. Samalla kun repii kukintansa lopettaneet kukat irti ruukusta ja riipoo kukkavarret kompostiin, voi antaa kullekin kukalle palautetta kuluneesta kasvukaudesta. "Hyvin meni. Kaikkesi annoit ja hienosti kukit koko kesän. Vaikka oli välillä niin vaikeaa". Tai "Pikkuisen jäi parantamisen varaa. Odotin paljon hienompaa kukintaa. Mutta ei hätää, yritetään uudelleen ensi vuonna". Ja "Oli hauska tutustua, mutta suhteemme loppuu kyllä tähän".

Samalla voi tutkailla omaa toimintaansa. Olisiko pitänyt aloittaa esikasvatus aiemmin? Kastella paremmin? Oliko ruukku tarpeeksi valoisassa paikassa? Syksyllä pää on aina täynnä ajatuksia siitä, mitä teen toisin ensi vuonna. Joskus joku ajatuksista säilyy päässä talven yli, useimmiten ei. Vaikka kuinka monta kertaa olen muistanut joskus keskikesällä että "ai niin, jos toimin näin, niin tulos on tämä". Mutta kyllähän sitä joskus jotain oppiikiin ja vielä muistaa oppimansa.

Tai saa idean. Ryytyneet kesäkukat päätyivät kompostoriin, mutta yrtit istutinkin kasvulaatikoihin lehtikaalin ja persiljoiden seuraksi. Laatikoissa on tyhjää tilaa pois siivottujen vihannesten jäljiltä. Persiljat ja lehtikaalit eivät pakkasesta piittaa, vaan satoa saa lumen tuloon asti ja vähän senkin jälkeen. Oregano, rosmariini, sitruunamelissa, suolalehti ja pikkusamettikukka saavat kasvaa laatikoissa kunnes kuukahtavat. Nyt kasvimaani näyttääkin taas aivan vihreältä ja kukoistavalta. Mutta sain kuitenkin monta ruukkua tyhjäksi ja kumoon talvea odottamaan.

Täydentynyt kasvimaa

Tänä viikonloppuna siirrän loput talvehtivista pelargoneista ja bougainvillean lopullisesti sisätiloihin. Loput kesäkukat saavat kukkia ulkona kunnon pakkasiin asti. Jos lämpöinen syksy jatkuu, niin loput kymmenkunta ruukkua tyhjennän marraskuussa. Sitten olisin valmis istuttamaan muutaman kanervan talven iloksi, mutta yleensä siinä vaiheessa kanervia ei enää tahdo kaupoista löytyä.

Istutin tämän syksyn viimeiset kukkasipulit. Yhteensä sipuleita tuli istutettua noin 550. Tein rantaan uuden, pienen istutusalueen narsisseille, kokeilumielessä. Kerros sanomalehteä, säkki multaa, 30 narsissia keskelle, krookuksia reunoille, toinen säkillinen multaa päälle. Voi tietysti olla, että jos vesi on keväällä kovin korkealla, niin koko kokeiluni kelluu tiehensä, mutta jos koe onnistuu, niin tulevina vuosina rannasta nousee monta ihanaa narsissia.

Kukkasipuleita en kiittele tai moiti, vaan kannustan: "Koita nyt pärjäillä siellä maan alla talven yli ja kuki sitten keväällä oikein aikaisin. Nähdään silloin!"


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hyvä mieli

Hyvä mieli tulee kun:

1. Istuttaa toiset 200 kukkasipulia. Vaikka oli suunnitellut olevansa hillitty sipuleiden kanssa tänä syksynä. Itsehillintä oli teillä tietämättömillä, kun kotimatkalla kaarsin Bauhausin pihaan ihan vain kurkkaamaan, millaisia sipuleita siellä oli tarjolla. Valikoima oli niukahko, mutta siellä oli kuitenkin monia erilaisia kasvitieteellisiä tulppaaneja eli juuri niitä, joihin olen tänä syksynä heikkona. Ei niitä voinut vastustaa. Lisäksi pikkuisen talventähtiä, kirjopikarinliljoja ja tähtihyasintteja.

Eilen sataa tihuutti eivätkä multahommat innostaneet. Mutta tänään on ollut juuri sopiva sää, ja huomiseksi on vielä sadettakin luvassa. Osa kukkapenkeistä on yllättävän kuivia, joten jos sadetta ei tule kunnolla, niin kasteltava on vielä tähänkin aikaan vuodesta.

Talon takana tulin kurkanneeksi seinän vierustalla nojailevan levyn taakse. Kas, siellä lymysi kuivumassa 7 ruukullista pääsiäisen ruukkunarsisseja. Jos olisin muistanut tämän kätkön, niin olisin ehkä onnistunut olemaan hiukan hillitympi kun sähköpostiini napsahti menneellä viikolla viesti kukkasipuleiden nettialesta. Joten istutuslapio ei pääse vieläkään talvilevolle.

2. Ikkunakukkapenkki palasi takaisin. Sänkyni viereisestä ikkunasta näkee taas suoraan kukkapenkkiin. Perustin uuden penkin vuosi sitten tuhoutuneen tilalle. Laajennan sitä pikkuhiljaa. Nyt nostan multaa niin, että kippaan kasvusäkkien ja kukkaruukkujen mullat sinne sitä mukaa kun tyhjennän niitä. Istutin persiankeltaruusun ja kaksi ulkomurattia sekä keltaisia ja punaisia apeldoorn-tulppaaneja. Tänään tein laajannusosan, johon tuli kolmea sorttia pikkutulppaaneja sekä kirjopikarinliljoja.

3. On tyhjennetty kompostori. Mikään ei lämmitä puutarhurin sydäntä niin kuin kompostorin tyhjentäminen. Viime syksyn ja kevään talousbiojäte on kompostoitunut kesän yli, ja nyt kompostori käännettiin nurin ja tyhjennettiin. Multa jatkaa maatumista pressun alla ja on valmista kukkapenkkitavaraa ensi kesänä. Toinen kompostori on kesän jäljiltä täynnä, ja se saa maatua rauhassa talven yli. Puutarhajätteen kompostori on vasta puolillaan, joten sinne mahtuu vielä hyvin kesäkukkajäte. Kompostointitilanne on kaiken kaikkiaan hyvä.

4. Olisi tyylikkäämpää lopettaa kolmeen, mutta sen enempää maan alla olevista sipuleista, juuri perustetusta kukkapenkistä kuin kompostoinnistakaan ei saa kovin kummoista kuvaa, joten olkoon neljäs hyvän mielen aihe lämmin lokakuu ja kesäkukkien jatkuva ulkoilmaelo. Bougainvillea, tuoksupelargonit ja mårbackat kukkivat edelleen ulkona. 

Tuoksupelargonit ja syksy


tiistai 23. syyskuuta 2014

Puoli vuotta ja kaksi kukkaa

Tadaa: kukka

On kulunut lähes päivälleen puoli vuotta siitä, kun hiihtoloman jälkeen laitoin kelloköynnöksen siemenet multaan. Nyt on ensimmäiset kaksi kukkaa auki. Voi olla että myös viimeiset, sillä vaikka nuppuja on, niin ne eivät ehkä selviydy ensi yöstä.

Tämän vuoden uutuus oli valkoinen kelloköynnös. Hyvä että oli, sillä molemmat kukat ja kaikki nuput ovat valkoisissa köynnöksissä. Istutin kolmeen ruukkuun kuhunkin yhden violetin ja yhden valkoisen taimen. Taimet erottaa siitä, että valkoisella on kirkkaanvihreät lehdet, kun violetin lehdet ovat paljon tummemmat.  Ajattelin tietysti, että valkoiset ja violetit kukkavarret kietoutuvat kukkiessaan somasti toisiinsa. Ei se ihan niin mennyt.

Violetit kelloköynnökset olivat koko kesän vaikeuksissa. Aluksi oli  liian kylmää, sitten liian kuivaa ja lopuksi varmaankin liian märkää. Valkoiset selviytyivät paljon paremmin, kiemurtelivat ohi tukisäleikkönsä takana kasvavien puiden oksille ja kurottivat jopa veden yli. Nuppuja niihin tuli jo elokuun puolivälissä, ja olenkin joka päivä vaeltanut uskollisesti ja toiveikkaana niitä katsastamaan. Mutta ei siis yhtään avonaista kukkaa ennen kuin nyt.

Olin ajatellut kokeilla yhden ruukun talvettamista, jotta kukinta käynnistyisi ensi kesänä edes vähän aikaisemmin. Mutta ei taida maksaa vaivaa, sen verran surkastuneen näköisiä köynnökset ovat. Menkööt kompostoriin. Jää enemmän tilaa paremmille taimille.

Muut siemenestä kasvattamani kesäkukat sen sijaan voivat mainiosti ja kukkivat oikein kelvollisesti. Dahliat komistuvat päivä päivältä. Niitä ajattelin suojata ensi yönä lakanalla. Rantapadan leijonankidat ja koristetupakka aloittivat uuden kukoistuksen. Toivon että jokseenkin lämmin järvi suojaa niitä hallalta. Samoin kuin tuoksuherneitä ja riippapelargoneja.

Tuoksuherneitä
Pelargonit ja bougainvillea ovat nyt kuitenkin sisällä pakkasta paossa. Osa saunassa, osa viherhuoneessa. Jos ilmat lämpenevät, nostan ne vielä takaisin ulos. Kovin monta kertaa en kyllä nosteluhommaan ryhdy, ruukkuja kun on parikymmentä, osa isoja ja painavia.

Yläpihan kukkaniitty, jossa heinäkuussa kukkivat pioniunikot, on nyt taas aika hieno. Auringonkukat tervehtivät kotiintulijaa,  ja niiden juurilla kukkii tuliunikkoja ja kosmoskukkia. Auringonkukka "Copper queen" on väriltään upean tummankeltainen, mutta pituutta sillä on vähän turhankin paljon. Kosmoskukat innostuivat kasvamaan oikeastaan vasta elokuun sateiden jälkeen. Kauempaa kun katsoo, niin ei huomaa, että juolavehnä on tunkenut pohjakankaan läpi ja melkein vallannut koko kukkaniittyni, ja nokkonenkin, tuo iänikuinen riesa, pyrkii aluevalloituksiin.

Kukkaniitty syyskuussa


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syyskukkijoita perennapenkeissä


Verikurjenpolvi
Kukkasipuliostoksilla käydessäni en päässyt ohi loppukesän perennatarjouksista, ja niin sitten istutin vielä neljä perennaa kahteen uusimpaan kukkapenkkiin. Päivänlilja ja saksankurjenmiekka pääsivät kaltaistensa seuraan, ja syyskaunosilmä ja ruusunätkelmä viimekesäisen penkin aukkopaikkoihin.

Tein samalla tehdä kesän viimeisen kitkemiskierroksen sekä inventaarion siitä, miten viimevuotiset istutukset ovat lähteneet elämään. Hyvin ovat lähteneet, se on kyllä sanottava. Jopa aivan loppusyksystä istutetut perennat ovat voimissaan.

Muutama pettymyskin on tullut, mutta ei niitä kannata surra. Punapäivänkakkarat eivät tehneet kukan kukkaa, ei edes nuppuja. Upea tummanlila malvakin teki vain lehtiä. Kaksi salkoruusua jätti kukkimatta. Toisessa on nyt nuppuja, mutta ne vienee tulevalla viikolla halla. Kaikki nämä voivat kuitenkin yllättää ensi kesänä, hengissä kun kuitenkin ovat.

Perennapenkeissä on vielä paljon silmäniloa. Pallohortensia, kultapallo, meksikoniiso, väriminttu, palavarakkaus, malva, pikkusydän, syysvuokko, lila syysasteri, kellopeippi ja muutama kärhökin kukkivat täyttä päätä alapihan kukkapenkeissä.

Alppikärhö syyskuussa
Uuden kukinnan ovat aloittaneet alppikärhö, verikurjenpolvi ja illakko. Kesällä istuttamani tuoksuorvokkikin alkoi juuri kukkia. 

Yhtä saa kuitenkin odottaa, kuten aina. Valkoinen syysasteri on täynnä nuppuja, mutta yhtään kukkaa ei ole auki. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kukinta jää pakkasten alle. Hyvällä syyllä voi kysyä, mikä on tuon perennan olemisen oikeutus.

Kiskoin mullasta myös tuoksuliljojen ja muiden keväällä istuttamieni sipulikukkien varret. Koitan muistaa ensi keväänä istuttaa niitä vain ruukkuihin, sillä ne ovat liian huomiotaherättäviä perennapenkeissäni. Kukkaportaille muiden näyttävien kesäkukkien ja bougainvillean seuraan ne sen sijaan sopivat hyvin.

Siirryin jokin aika sitten kastelemaan ruukut letkun sijaan pienellä kastekannulla. Ihan vain siksi että se on hitaampaa. Kuljen järven ja ruukkujen väliä, tarkastelen kukkiani ja mietin niiden kohtaloa: talvetukseen vai kompostoriin? Ja hyvä, että olen valmistautunut, sillä yöpakkanen uhkaa, ja ensimmäiset 12 ruukkua siirtyivätkin tänään viherhuoneeseen. Mutta mielelläni ne vielä siirtäisin ne sieltä takaisin ulos.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kasvitieteellisiä tulppaaneja ja vähän muutakin



Olin ajatellut olla hillitty tämänsyksyisten sipuli-istutusten kanssa. Olen  kolmena edellisenä syksynä upottanut kukkapenkkeihin niin paljon ja monenlaisia sipuleita, että ajattelin ottaa nyt vähän rauhallisemmin. Kunnes oli vähän luppoaikaa ja tietokone auki ja vips, olin tilannut satakunta sipulia.  Eikä se siihen jäänyt. Sipuleita oli tänään noin 200 ja pelkään, että lisää on tulossa.

Kaikki on kasvitieteellisten tulppaanien syytä. Ne ovat vastustamattomia. Ensiksikin siksi, että ne ovat helppoja, sillä niitä ei tarvitse nostaa ylös kukinnan jälkeen. Ne kukkivat vuodesta toiseen ja viihtyessään leviävätkin. Ne on myös todella helppo istuttaa. Istutussyvyys on 8-10 cm, eikä kuopan tarvitse olla iso. 

Sipulit ovat täydellisiä, oikeita sipulimaailman kaunottaria. Välillä on kyllä vaikea tietää, miten päin ne tulisi kuoppaan tökätä. Ja lopuksi, pienet kukat matalissa kukkavarsissa ovat ihastuttavia. Tervetuloa, Cynthia, Red Hunter, Bright Gem, Little Beauty ja muut.

Muitakin sipuleja tuohon kahteensataan mahtui. Pionien väliin istutin kolme tiikerililjaa, Paul Olssonin vinkistä. Punaisia ja keltaisia apeldoorn-tulppaaneja, joita ei myöskään tarvitse nostaa kesällä ylös, istutin aidan viereen niin että näen ne sitten keväällä sänkyni viereisestä ikkunasta. 

Uuden kukkapenkin reuna sai keltaisia ja violetteja krookuksia, joita nyt vaan ei voi koskaan olla liikaa. Aina pitää myös kokeilla jotain ihan uutta ja sen kunnian saa tänä syksynä koiranhammas. Sipulit näyttivät todellakin hampailta.

Narsisseja istutin nyt vain vähän. Mutta kaikki pääsiäisnarsissit ovat vielä ruukuissaan. Ne ovat viettäneet kesän ulkona sateelta suojassa ja ovat nyt istutusvalmiita. Ne pääsevät yläpihalle ison kiven juureen. Istutin sinne kyllä viime syksynäkin jotakin, mutta vain yksi ainokainen narsissi siellä kukki.

Mikään muu puutarhatyö ei ole niin palkitsevaa kuin kukkasipuleiden istuttaminen. Palkinto tulee jo puolen vuoden kuluttua ja parhaaseen aikaan silloin, kun mikään muu ei vielä kuki ja puutarhuri kaipaa iloa silmille talven värittömyyden jälkeen.

maanantai 8. syyskuuta 2014

50 uutta perennaa

Tämän vuoden ensimmäiset perennahankinnat tein huhtikuussa puutarhamessuilla. Eilen ostin viimeiset. Laskin että viitisenkymmentä uutta perennaa on tullut istutettua.

Päivänliljat ja saksankurjenmiekat ovat olleet ylimmäisinä hankintalistallani. Ne on kaikki istutettu uuteen kukkapenkkiin alapihalle. Päivänliljoja on yli 10, joten lisähankintoihin ei varmaankaan tule tarvetta, jos ne vain selviävät talven yli. Saksankurjenmiekkoja sen sijaan on olemassa niin monenvärisiä, että niitä tule varmasti vielä osteltua lisää, kun jokin hieno osuu tielle.

Kirkkonummelaisen Kallen Kukkatarhan perennojen loppuunmyyntiale oli menneenä viikonloppuna ja sieltä tein viimeisimmät hankinnat todella edulliseen hintaan: päivänliljoja, akileijoja ja monivuotisia unikkoja. Siellä tulee aina tehtyä myös heräteostoksia. Ne ovat juuri niitä joita sitten seuraavana kesänä hämmästelee, kun ei ole mitään mielikuvaa siitä, mitä on tullut istutettua.

Viime vuonna istutin uuteen suureen kukkapenkkiin loppukesästä vielä monenlaisia perennoja, useimmat juuri Kallen Kukkatarhan taimia. Tänä viikonloppuna selvisi, mikä on kauniin violetti kasvi, jolla on hauskanmuotoiset kukat. En ole löytänyt sitä yhdestäkään perennakirjastani, mutta käynti Kallella selvitti asian. Se on meksikoniiso.

En suunnitellut viimekesäisiä istutuksiani kovin tarkasti, mutta sikäli tuli onnistuminen, että kukkapenkin oikea laita kukkii keväällä ja alkukesästä, keskiosassa on heinäkuun kukkijoita ja loppukesän kukkijat ovat vierekkäin vasemmalla. Pallohortensia, matala kultapallo "Goldquelle" ja  meksikoniiso näyttävät hyvältä vierekkäin. Väriharmoniaa rikkoo jonkin verran kukintaansa lopetteleva punainen väriminttu meksikoniison vieressä. Meksikoniiso on myös noin 70-senttisenä sopivan kokoinen peittämään kellastuvan alkukesän kukkijan, särkyneensydämen lehdet.


Outo kuvakulma johtuu siitä, että valkoista ja keltaista on todella vaikea kuvata. Kuvasin niitä pitkin päivää ja vasta illalla sain jotakuinkin onnistuneen otoksen. Ja senkin tällaisesta vinksahtaneesta kulmasta.

Istutin vihdoin maahan myös kaksi keväällä ostamaani ulkomurattia. Ne pääsivät aidan luo persiankeltaruusun viereen, ja toivon että ne talvehtivat hyvin ja alkavat kiivetä pitkin aitaa. Istutin ne alkukesästä hätäpäissäni ruukkuihin kirjavalehtisten pelargonioiden kanssa. Ruukut nostin kalliolle pihapolun varrelle, erilleen muista ruukuista, koska pelargonioiden väri on kirkkaanpunainen. Kesän aikana köynnöskuusama kasvoi ruukkujen yli ja lopputulos oli aika hauska. Ruukut katosivat näkyvistä ja punaiset pelargonit kukkivat vihreällä alustalla.






sunnuntai 31. elokuuta 2014

Rantatöitä

Välillä on tehtävä sellaistakin, joka ei ole varsinaista puutarhatyötä eikä mitenkään hauskaa puuhaa. On raivattava rantapöheikkö.

Ryhdyin työhön viime viikonloppuna. Silloin satoi niin usein, että sain lauantaina käytyä läpi puolet rannasta ja sunnuntaina toisen puolen. Rantalepikko ehtii kesän aikana kasvaa metriseksi. Usein katkomme versot kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäisen kerran aikaisin keväällä, kun poltamme risuja muutenkin, ja toisen kerran loppukesästä.

Tänään oli aika kuljettaa risut pois, yläpihan nurkan jortsuun. Siellä saavat odotella kevättulia. Mutta mikäs on kottikärryjä yläpihalle lykkiä, kun siellä raatajaa tervehtivät auringonkukat.

Rantapöpelikköä

Kaksi kertaa kesässä pitää myös ottaa pitkävartiset ruohosakset veneeseen mukaan ja katkaista rantakaislikko. Tähän hommaan tarvitaan kaksi. Minä soudan ja siippa riehuu tuhdolla ruohosaksien kanssa. Lopuksi kaislat kerätään rautaharavalla rannasta käsin, ja jortsuun vie niidenkin tie.

Rannassa kasvaa luonnostaan ranta-alpia, kurjenjalkoja ja keltakurjenmiekkoja. Mieleni tekisi istuttaa sinne narsisseja ja rantakukkia, mutta en ole oikein rohjennut kokeilla, sillä joinain keväinä järvi nousee korkealle ja vesi peittäisi istutukseni kokonaan. Rantaa asuttaa myös vesirottayhdyskunta. En oikein viitsisi järjestää niille kukkasipuliravintolaa aivan nenän alle.

Ehkäpä vesirotatkaan eivät pidä narsisseista. Niillä voisin aloittaa. Näin kerran Kööpenhaminan pohjoispuolella puutarhan, joka rajoittui pieneen järveen. Nurmikko jatkui rantaan asti, ja huhtikuussa koko ranta oli täynnä narsisseja. Täällä meillä vaarana on kyllä se että narsissien sipulit plumpsahtelevat vesirottien rei'istä suoraan järven pohjaan.

Nyt kun pitkästä aikaa oli sateeton viikonloppu, ei auttanut myöskään muu kuin tehdä kitkentäkierros kukkapenkeissä. Vuohenputki oli sateisten viikkojen aikana vallan villiintynyt. Vuohenputkea nyhtäessäni siirsin samalla maata pitkin kasvaneen ja kukintansa lopettaneen kärhön kohti oikeaa kasvusuuntaansa. Myöhästyin tästä kesällä, enkä uskaltanut kajota kukkivaan kärhöön, sillä kukkavarret katkeavat helposti. Onneksi sen alle jäänyt, vuosi sitten istutettu pioni oli kestänyt koettelemuksen.

Yksi loppukesän kaunottarista, syysvuokko, kasvoi kärhön läpi ja kukkii juuri nyt ja vielä pitkään.

Syysvuokko ja ötökkä

sunnuntai 24. elokuuta 2014

"Kauneuspuutarhoja"

"Lapsesta, joka kasvaa hyvässä puutarhaympäristössä ja leikkiessään oppii hoitamaan ja vaalimaan kukkia, tulee hyvä ihminen", kirjoittaa puutarha-arkkitehti Paul Olsson mökin vintiltä löytyneessä kirjassaan Suomen puutarhataidetta (1947, Otava). Samassa pahvilaatikossa oli toinenkin vanha puutarhakirja: Suomalaista puutarhataidetta (1929, Otava), jonka on kirjoittanut Jenny Elfving. Teokset olivat hauskaa kulttuurihistoriallista luettavaa heinäkuun helteillä riippumatossa.


Elfvingin kirjassa esitellään 15 suomalaista "kauneuspuutarhaa". Puutarhat ovat huviloiden ja kartanoiden puutarhoja lähinnä Kulosaaressa, Kauniaisissa, Kirkkonummella ja Espoossa. Joukossa on useita Paul Olssonin suunnittelemia puutarhoja.

Olssonin kirjan motivaationa on sodan runtelemien puutarhojen elvyttäminen ja uuden puutarhainnostuksen luominen.  Olsson esittelee erilaisia puutarhatyylejä ja käy perusteellisesti läpi kaikki puutarhan perustamiseen liittyvät osa-alueet. Koristekasvien valintaan liittyvästä pitkästä luvusta saa aika hyvän käsityksen siitä, mitä kasveja suomalaisissa puutarhoissa tuolloin käytettiin.

Kirjoitin aikaisemmin lukeneeni jostain että atsaleat tulivat Suomeen 80-luvun alussa. Täyttä puppua. Azaleat mainitaan kummassakin kirjassa, Olssonin kirjassa kuvan kera. Olsson myös toivoo, että niitä käytettäisiin paljon enemmän niiden suuren koristeellisuuden takia.

Kummassakin kirjassa on runsaasti valokuvia, mutta ne ovat tietenkin mustavalkoisia. Kasvien nimet mainitaan lähes aina tekstissä ja kuvateksteissä vain latinaksi, mikä hieman vaikeuttaa lukemista. Mustavalkoisista kuvista ja latinalaisista nimistä ei aina helpolla selviä, mistä kasveista on kysymys. Onneksi Elfvingin kirjassa on muutaman puutarhan esittelyn lomassa pitkiä kasviluetteloita, joissa nimet ovat sekä suomeksi että latinaksi.

Elfvingin kirjassa on kaksi espoolaista puutarhaa: Dalbyn taidepuutarha Bodom-järven rannalla ja Espoon  kartanon puutarha. Paul Olsson on suunnitellut kummatkin. Hänen kirjassaan puolestaan on useita kuvia Espoon kartanon hienosta puutarhasta. Onkohan kummastakaan puutarhasta enää mitään jäljellä?


Yhdestä Paul Olssonin kehotuksesta taidan ottaa vaarin: "Pionien joukkoon sopii istuttaa tiikerililjaa, Lilium tigrinumia, joka aloittaa kukkimisensa elokuussa pionien lopettaessa". Tiikerililja sopii hyvin pionipenkkini violettien kärhöjen ja pinkkien syysvuokkojen kanssa yhteen, joten kiitos vinkistä, herra Olsson.

Lisätietoa:
Jenny Elfving
Paul Olsson


lauantai 23. elokuuta 2014

Elokuussa kukkii

Siemenestä kasvatettujen kesäkukkien paras kukinta-aika on elokuussa. Tästä syystä ostankin aina kaupan kesäkukkia muutamaan isoon ruukkuun ja amppeliin alkukesästä ja asetan ne kaikkein näkyvimmille paikoille. Muuten olisi aika ankeannäköistä.

Mutta nyt todellakin kukkii. Vain kelloköynnökset ovat vielä kukitta. Valkoiset ovat sentään tehneet nuppuja, joita olen toiveikkaana käynyt katsomassa jo ainakin 10 päivän ajan, mutta yksikään ei ole auennut. Liloissa ei ole edes nuppuja.

Viimeisimmät kukinnan aloittaneet ovat auringonkukat. Kaksi aukaisi kukan tänä aamuna.  Varret ovat parimetrisiä ja kukat ovat upean syvänkeltaiset. Lajike on Copper queen. Niitä on tulossa vielä monta lisää.


Oppineittenkukka kukkii myös, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Alkukesän kylmät kelit ja sateet tuhosivat puolet taimista, ja sitten jokin ötökkä söi lehdet repaleisiksi, mutta upeita, isoja ja hienonvärisiä kukkia on silti tullut kymmenkunta. Pussissa lukee "daaliakukkainen syvänpunainen Meteor', mutta vain yksi kukista on punainen.

Toinen kukkija, joka ei vastaa siemenpussin kuvausta, kuvasta puhumattakaan, on krassi. Istutin niitä kahdesta pussista: Golden Jewel ja Jewel Cherry Rose. Golden Jewel on haaleankeltainen ja yksinkertainen. Piti olla tummankeltainen ja kerrottu.  Punaisen taas piti olla voimakkaan pinkki, mutta niitä on aivan kaikenlaisia punaisia. Krassit kärsivät pitkin kesää kirvojen hyökkäyksistä.

Ritarinkannukset kukkivat padassa laiturin vieressä. Istutin niiden seuraksi koristetupakkaa "Perfume Deep Purple". Niistä tuli onnistunut yhdistelmä. Koristetupakassa on todella kaunis tummanvioletti väri.  Istutin pataan myös muutaman purppuravaulan taimen, mutta niistä ei tullut mitään. Sade katkoi varret.

Vuoden onnistunein siemenkokeilu on kuitenkin ollut daalia 'Mignon Mix'. Istutin esikasvatetut taimet kesäkuussa kahteen suureen ruukkuun, 4 kumpaankin. Ensimmäiset kukat ilmaantuivat heinäkuun puolivälissä, ja nyt niitä tulee koko ajan lisää. Oransseja, pinkkejä, punaisia, valkoisia, liloja ja tuollainen kuvassa oleva oranssinkirjava. Kukat ovat yksinkertaisia ja jotenkin ihastuttavan kukkamaisia, oikein kukkien prototyyppejä.


Suurin pettymys puolestaan on ollut ihmekukka. Ensimmäistä kertaa kokeilussa sekin. Ostin kevään puutarhamessuilta 8 pötkylää. Esikasvatin ne kahdessa ruukussa ja ne kasvoivat nopeasti metrisiksi hujopeiksi. Kesäkuussa siirsin ne ulos ja sitten ei tapahtunutkaan mitään. Pari viikkoa sitten niihin alkoi vihdoin tulla pieniä, sinänsä ihan sieviä kukkia. Lähes kaikki ovat keltaisia, vaikka piti olla neljää eri väriä. Kukat aukeavat iltaisin, hyvällä säällä. En ole ihmekukkiin lainkaan tyytyväinen, suhteemme jäänee yhden kesän mittaiseksi.


perjantai 15. elokuuta 2014

Sato




Kasvimaan satoon olen jokseenkin tyytyväinen. Kahden kasvulaatikon paikka on selvästi aikaisempaa aurinkoisempi ja muutenkin parempi, sillä kaksi kasteluletkua yltää niihin. Yleensä kastelen järvivedellä, mutta muutaman kerran kun on ollut kiire, olen kastellut porakaivon vedellä. Sen letku kun on paljon lähempänä kasvimaata. Ötököiltä ja muilta vitsauksilta kasvimaani säästyi kokonaan, ei edes rucolaa käynyt kukaan verottamassa.

Hyvä sato:
  • Mangoldi oli positiivinen kokeilu. Kasvoi nopeasti ja on tuottanut satoa jo yli kuukauden. 
  • Pensaspavusta tuli hyvänmakuinen sato ja papuja tulee vielä lisääkin.
  • Persiljaa, lehtipersiljaa ja sitruunamelissaa on yli oman tarpeen.
  • Pinaattiin, salaattiin ja rucolaan voi aina luottaa. Omavaraisuus kesti noin kuukauden.
  • Lehtikaalia on aivan älyttömästi. Pitäisi vielä keksiä mihin sitä käyttäisi.
Odotuksenmukainen eli ei kovin kummoinen sato:
  • Herneestä tuli kolmisenkymmentä palkoa. Olivat kyllä vallan makoisia ja madottomia.
  • Kaksi kesäkurpitsan tainta on toistaiseksi tuottanut 4 kurpitsaa. Hyviä olivat. Osa kurpitsoista mädäntyi ennen kuin pääsi kasvussa kunnon alkuun. Voi olla että kesäkurpitsoja tulee vielä lisää, mutta ensi kesänä vaihdan toiseen lajikkeeseen.
Huono sato:
  • Basilika on kitunut koko kesän viherhuoneessa. On se kasvanut, mutta odotin ihanaa, isoa, tuoksuvaa basilikapehkoa. Tuli muutama harvakasvuinen ruipelo.
  • Kanelibasilika, sitruunabasilika ja vihannesportulakka paleltuivat juhannuksen kieppeillä. Omaa syytäni, olisi pitänyt tajuta siirtää nekin viherhuoneeseen lämmittelemään.
  • Kolmesta siemenperunasta kasvoi ämpärissä kolmisenkymmentä pientä pottua. Olivat kyllä herkullisia, mutta sato oli pieni. Ei aavistustakaan mitä tein väärin.
Yllättäjä:
  • Valkosipuli. En edes tiennyt kasvattavani valkosipuleita. Sain viime kesänä ystävältä ruukullisen valkosipulin taimia. Istutin ne kasvulaatikkoon, mutta niistä ei tullut mitään. Syksyllä laatikon multa heitettiin yläpihan narsissipenkin reunaan ja istutin siihen kevätsipuleita. Nyt heinäkuussa huomasin siellä kummallisia kiemuroita: valkosipulit olivat täydessä kasvussa. Nostin yhden ja siellä oli kuin olikin oikein hieno valkosipuli, jonka pistin pataan heti samana iltana. Loput nostin kuivumaan nyt. Yritin letittääkin, mutta päädyin kiepauttamaan ne ponnarille. 

maanantai 11. elokuuta 2014

Bougainvillea



Sain bougainvillea lahjaksi muutama vuosi sitten. Se oli aika iso ja puumainen jo silloin. Olin hiukan ymmälläni sen kanssa, koska sen hoidosta ei ollut mitään kokemuksia. Uuden talon terassin kukkaportaat olivat kuitenkin valmistumassa ja ajattelin että niille bougainvillea tulee sopimaan oikein hyvin, jos vain talvettaminen onnistuu.

Ensimmäisen kesän se vietti terassilla ja viihtyi auringossa oikein hyvin. Syyskylmien aikaan leikkasin sen versoja todella paljon, niin että jäljelle jäi pienehkö pallo. Siirsin sen sisälle viileään ja pimeähköön huoneeseen. Se tiputti heti, parissa päivässä, kaikki jäljelle jääneet kukat ja lehdet. Joulukuussa siirsin hengettömän oloisen ja ruman rangan vielä viileämpään, mutta valoisaan viherhuoneeseen. Kasvi heräsi henkiin ja alkoi työntää pientä vihreää lehteä ja kasvattaa uusia versoja.

Se tarvitsi uuden ruukun. Olin kesällä nähnyt Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, millaisissa ruukuissa banaanit siellä asuivat: isoissa muoviruukuissa, jotka näyttivät aivan oikeilta terrakottaruukuilta. Sellaisen ajattelin sopivan hyvin bougainvillealleni, koska kevyttä ruukkua olisi helppo siirrellä ja siinä olisi hyvä bougainvillean kasvaa ja viihtyä monta vuotta.

Kiertelin puutarhaliikkeitä ja Bauhausista löytyi juuri oikeanlainen ruukku. Yksi kappale. Ajattelin että siitä saattaisi hyvinkin saada alennusta, viimeinen lajiaan kun oli ja oli jo loppukesäkin. Ei herunut alennusta. Tuumin, että ei tässä kiirettä ole, helmikuussahan ruukku vasta vaihdetaan, ja päätin kyttäillä ruuukkua jonkin aikaa. Se kun ei ollut ihan halpa. Kävin Bauhausissa pitkin syksyä ja aina yritin anella alennusta ruukusta. Ei tulosta. Marraskuun lopulla annoin periksi ja ostin ruukun alkuperäisellä hinnalla, suureksi harmikseni.

Kun ruukku oli kotona, päätin perehtyä bougainvillean kasvatusohjeisiin. Ja heti ensimmäiseksi opin, että uusi ruukku saa olla vain hiukan vanhaa suurempi, koska bougainvillean juuristo on pieni. Ostamani ruukku oli siis aivan liian suuri. Aikani harkitsin, mutta lopulta päätin kokeilla. Helmikuussa kasvi muutti uuteen ruukkuunsa ja siinä se on nyt ollut puolitoista vuotta.

Viime kesänä bougainvillea alkoi kukkia heinäkuussa ja se kukkikin todella upeasti. Tänä vuonna nostin sen ulos liian aikaisin. Hermo meni, sillä se oli ehtinyt kasvattaa pitkät versot kevään aikana viherhuoneessa ja tarttui kiinni kukkien kastelijaan joka käänteessä. Kylmä kesäkuu ei ollut etelän köynnöksen mieleen. Lehdet muuttuivat valkoisiksi ja osa versoista kaljuuntui kokonaan. Kirvatkin iskivät, mutta sain ne raidilla kuriin. Siinä sai luonnonmukaisuus unohtua kun bougainvillean henki oli kyseessä. Vaikutti jo siltä ettei kukkia tule tänä vuonna ollenkaan, mutta heinäkuun lopussa kukkia alkoi kuitenkin ilmaantua ja nyt se on jo oikein hienon näköinen.

Iso ruukku ei näytä bougainvilleä lainkaan haittaavan ja se hyöty sen koosta ainakin on että kesän tuulissa ja ukkospuuskissa ruukku pysyy pystyssä.

torstai 7. elokuuta 2014

Keltaista vai ei?

Tuliunikkoja
Keltainen on lempivärini. Mutta kukkien värinä en siitä ole oikein piitannut. Ennen kuin aivan viime aikoina.

Sillon kun ryhdyin  kukkapenkkejä ensimmäistä kertaa kunnostamaan, alulla oli jo ajatus perinneperennoista, vaikka tuskin tuota sanaa tunsin. Siirsin vanhojen iriksien ja päivänliljojen seuraan mm. kultapiiskuja ja tarha-alpia ja kultapallon. Keltaisia kaikki. Ja sangen leviäväisiä. Kultapiisku kasvoi myös aivan liian korkeaksi, yli puolitoistametriseksi. Kultapallosta tuli vielä korkeampi hujoppi.

Kun seuraavan kerran kunnostin penkin, niin kaikki nuo saivat lähteä. Keltaisista vain kukkapenkin alkuperäinen asukas päivänlilja sai jäädä. Tarha-alpi sai lopullisen häädön, kultapallo ja piisku siirtyivät ryytimaan reunaan. Kultapiisku kukoistaa siellä edelleen, kultapallo ei viihtynyt ja hiipui pois.

Tässä vaiheessa, noin vuonna 2005, olin sitä mieltä että keltaisia kukkia en liiemmin kukkapenkkeihini halua. Keltaisia luonnonkukkia ja rikkaruohoja on niin paljon että niistä riittää keltaista pihaan vaikka kuinka niitä sinnikkäästi yrittäisi nitistää. Luonnonkasveista vain suikeroalpi saa armon silmissäni. Se on aika hauska ja sievä kasvi kiemurrellessaan milloin missäkin.

Kukkapenkkieni värit olivat silloin ja sen jälkeen kaikenlaiset pinkit, lilat ja murretut punaiset. Vähän valkoista siellä täällä. Pikkuisen oranssia ilopilkkuna.

Pidän kyllä edelleenkin näistä väreistä, mutta pikkuhiljaa mieleni alkoi kääntyä. Ihan itsekseen. Halusin vuohenjuurta iloiseksi kevätkukkijaksi. Huomasin että kultapallosta on myös matala versio. Kulta-akileija, mikä hieno keltainen väri. Ja kuinka ollakaan, kun suunnittelin viime kesänä uutta kukkapenkkiä, keltainen oli yksi lähtökohdista. Eihän muuten saa aikaan Ruotsin lippua.

Sittemmin olen huomannut, että itse asiassa monet lempikukistani, kuten kullero, kaliforniantuliunikko, narsissit ja auringonkukat ovat keltaisia. Sekä tietysti saavuttamaton haaveeni kevätadonis. Yläpihan kalliomme ei heinäkuussa näyttäisi yhtään miltään ilman keltaisia maksaruohoja.

Maksaruohoja
Uuteen kukkapenkkiin tulee keltainen kärhö. Persiankeltaruusun tulin ostaneeksi alennusmyynnistä. Keltaisesta pionistakin olen alkanut haaveilla. Keltaisuudelle ei näy mitään loppua.




tiistai 5. elokuuta 2014

Kärhöt

Kärhöt ovat näin elokuun alussa parhaassa kukassa. Aivan upeasti kukkivat saunamökin edustan ison kukkapenkin violetit kärhöt, joista toinen on "Pamela Jackmanii". Istutin sen keskelle kukkapenkkiä pionien taakse kymmenen vuotta sitten. Muutamaa kevättä myöhemmin luulin sen kuolleen ja istutin uuden, mutta "Pamela" virkosi ja nyt ne kukkivat molemmat sulassa sovussa lomittain pitkin kukkapenkkiä, pioneissa ja yläpuolellaan kiviterassin reunan rinneangervoissa kiipeillen. Uuden kärhön nimeä en tullut panneeksi muistiin. Se on vielä tummempi väriltään, ja terälehdet ovat avautuessaan paperimaiset.


Jackmanii ja toinen

Samassa penkissä kasvaa myös isokukkainen "Hagley Hybrid". Sen olen kyllä istuttanut parin metrin päähän siitä, missä se nyt kukkii. Tänä vuonna kukkia ei tullut kovinkaan monta, mutta sitäkin hauskemman näköisiä pinkit kukat ovat lymytessään pionien takana. Ne näkee parhaiten, kun kumartuu mökin terassilta katselemaan alaspäin.

Hagley ja maanpeitekärhön lehtiä

Myös vaaleanlila alppikärhö kasvaa tästä penkistä ylös pitkin rinneangervoja. Viime talvi koetteli sitä kovin ja kun keväällä siivosin penkkiä, niin kärhön molemmat paksut varret jäivät käteeni. Ajattelin silloin, että se oli sen kärhön loppu. Mystisesti se kuitenkin teki muutaman kukan. Ja nyt se on tehnyt valtavasti uusia versoja eli sen on täytynyt juurtua jonnekin rinneangervojen sekaan.

Kukkapenkin ja mökin välissä on vaikea paikka. En saanut siinä mitään menestymään, kunnes keksin kokeilla maanpeitekärhöä. Se menestyy siinä niin hyvin, että jos vain saisi, niin se peittäisi koko kukkapenkin. Kukat ovat myöhäiset ja mitättömät, mutta lehdet ovat komean tummanvihreät ja tekevät juuri sen mitä pitää eli peittävät kuivan ja hankalan paikan ja kiipeilevät pitkin terassin alustaa.

Toisessa kukkapenkissä hiukan lähempänä rantaa kärhöt peittävät vanhan, korkeaksi jätetyn männyn kannon. Siinä kasvavat vierekkäin valkoinen lumikärhö "Summersnow" ja violetti "Polish Spirit". Niiden on tarkoitus kukkia yhtäaikaa ja joskus se onnistuukin. Joinain vuosina vain toinen kukkii tai sitten kukinta osuu eri aikaan. Tänä vuonna molemmat kukoistavat. Lumikärhö on hienompi kuin koskaan.

Summersnow ja Polish Spirit

Nämä olivat kärhöjeni menestystarinat. Myös epäonnistumisia on tullut. Aidan viereen istutin kolme kiinan- ja viinikärhöä, joista yksi on kadonnut kokonaan ja kaksi muuta kasvaa kituen. Toinen niistä kyllä kukkii nyt, mutta ei kovinkaan valokuvauksellisesti. Paikka on kuiva ja varmaan liian varjoisakin. Olen myös kokeillut muutamia oikein suurikukkaisia kärhökaunottaria, mutta ei niistä ole ollut pitkää iloa.

Nyt istuttamista odottaa keltainen, avokukkainen alppikärhö. Se pääsee heinäkuun alussa tekemääni uuteen kukkapenkkiin. Kunhan vain helteet helpottavat sen verran, että jaksan ryhtyä istutuspuuhiin.


torstai 10. heinäkuuta 2014

Katselua ja kastelua

Nyt on puutarhurin onnen päivät. Puutarha kasvaa ja kukkii omillaan, puutarhurin ei tarvitse kuin kastella. Tarvittaessa. Muun ajan voi katsella ja ihailla. Ja aikaa jää hyvin myös riippumatossa lueskeluun, kirja päivässä on sopiva tahti.

Päivittäisillä kukkakävelyillä, kukkapenkkikierroksilla ja ruukkujen tarkkailuistunnoilla näkee viimeistään nyt, miten viimevuotiset istutukset ovat onnistuneet, mitkä kasvit ovat kärsineet tai kokonaan kuolleet ja miten hyötykasvien kasvatus tänä kesänä onnistuu.

Varjolilja kuusen alla

Kukkakäveilyillä törmää myös iloisiin yllätyksiin. Jostain syystä 10 vuotta vanhat varjoliljat heittivät kaikki henkensä tänä kesänä. Ne nousivat kyllä maasta, mutta muuttuivat sitten yksi toisensa jälkeen keltaisiksi ja kuihtuivat pois. Mutta linnutpa ovat lahjoittaneet kaksi uutta. Toinen kukkii mansikoiden ja kielojen seassa saunamökin edessä ja toinen roskapöntön takana melkein tien vieressä, kuusen alla. Viimevuotinen tuliunikko on kylväytynyt itsekseen ja aloittelee juuri kukintaansa unikkopellon reunassa.

Pohjoismaiden värit -kukkapenkki, jonka perustin viime kesänä, voi hyvin. Kaikki taimet ovat lähteneet kasvuun, mikäli muistan oikein, mitä istutin sinne. Kuunliljat ovat aivan pikkuruisia, mutta ne ovatkin tuossa penkissä vain odottamassa sitä että varjopenkki valmistuu. Palavarakkaus on kasvanut reilusti yli metriseksi ja näkyy yläpihalta rinneangervojen yli. Se ei ollut tarkoitus, varsinkin kun rinneangervojen pinkki kukinta osui noin viikon ajan yhteen palavanrakkauden kirkkaanpunaisen kanssa. Yritän sopeutua ajattelemalla että palavarakkaus lähettää katselijalle kutsun: "tule katsomaan, täällä on muitakin kukkijoita". Kukkapenkin siniset kukkijat taas ovat aikalailla violettejä. Kirkkaanpunainen ja violetti eivät nekään vierekkäin aivan silmää hivele.

Hyötypuutarhani kukoistaa, poikkeuksellisesti. Olemme olleet jo kaksi viikkoa omavaraisia salaatin, pinaatin, rucolan ja yrttien suhteen. Varsinkin pinaattia ja sileälehtistä persiljaa on yllin kyllin. Jopa basilika kasvaa. Vain kesäkurpitsa kituu. Siitä ei taideta saada satoa tänä vuonna lainkaan.

Kesäkukat kärsivät kylmästä ja sateisesta kesäkuusta. Portulakka lakkasi kukkimasta ja sai viettää juhannuksen viherhuoneessa. Tsinniat ovat edelleen surkeita, niistä ei taida tulla mitään. Mutta tuoksuherneet, kelloköynnökset, ritarinkannukset, koristetupakat, krassit ja kaikki pelargoniat ovat toipuneet kesäkuun koettelemuksista ja kasvavat nyt vauhdilla. Ensimmäiset siemenestä kasvattamani dahliat ovat alkaneet kukkia.

Ei tässä kuitenkaan ole vain maattu riippumatossa tai seisty letkunjatkeena. Viime viikolla kunnostin parin neliön alueen vanhaa kukkapenkkiä. Sen oli vallannut juolavehnä. Vaihdoin pintamaan ja jaoin samalla narsissien ja tulppaanien sipulit. Istutin akileijoja ja verihanhikkeja sekä reunaan monivuotista laventelia, jota sain ystävältä.

Tällä viikolla tein vanhan irispenkin ja Pohjoismaiden värit yhdistävän kukkapenkin. Yhteensä uutta kukkapenkkiä on noin neljä neliötä.  Tein sen kokonaan kohopenkkinä, vain vanhan kannon kohdalle tulee syvempi multakohta. Alimmaiseksi aaltopahvia, päälle viitisen senttiä sanomalehteä, alimmaksi viimevuotista kompostia, sitten hyvin maatunutta kompostia ja päälle kaupan multaa. Työ sujui helteestä huolimatta sutjakkaasti, kun apuakin oli saatavilla.

Nyt, riippumatossa tai keinutuolissa, säästä riippuen, voin kaikessa rauhassa miettiä, mitä muuta kuin jo alkukesän aikana hankkimani päivänliljat ja saksankurjenmiekat tähän uuteen kukkapenkkiin tulee. Ainakin sinivaleunikot pikkuisen mieltäni kutkuttavat.

Uuden kohopenkin pohjaa 

torstai 3. heinäkuuta 2014

Mansikoita ja vadelmia



Kauan sitten yläpihalla, nykyisen talomme kohdalla oli pieni mansikkamaa. 80-luvulla se oli hoitamaton ja villiintynyt, mutta muistan poimineeni sieltä muutamana kesänä litran verran makoisia mansikoita. Sittemmin sato väheni, ja 90-luvulla sai olla tyytyväinen, jos jostain mansikkamaan laitamilta, rikkaruohojen seasta löysi muutaman puutarhamansikan.

Paremmin satoa on saanut pitkin pihan luonnonvaraisia alueita kasvavista metsämansikoista. Ainakin sen verran että lapset pystyivät pujottamaan niitä heiniin. Kuivina kesinä satoa ei tosin tule. Kukinta on usein hyvinkin runsas, mutta koska metsämansikkaa kasvaa yläpihan kalliolla sekä pihatien ja kalliopolkujen reunoilla, kuivina kesinä kosteus ei riitä marjojen muodostumiseen.

Uskoin puutarhamansikan kadonneen kokonaan rakennusprojektimme myötä. Pari kesää sitten aloin kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että uuden talon edessä olevalla luonnonvaraisella alueella oli ahomansikkojen joukossa paljon suurikukkaisempia ja isolehtisempiä mansikoita. Myös marjat olivat suurempia. Ne eivät voi olla muuta kuin vanhan mansikkamaan karkulaisia. Samalle ne maistuvatkin.
Ne kasvavat sulassa sovussa mustikan, kielojen ja kaiken maailman rikkaruohojen keskellä, lähes suoraan kallion päällä.

Tänä vuonna kumpikin mansikkasortti näyttää tekevän paljon marjoja. Ensimmäisen puutarhamansikan napsaisin suuhun jo juhannuksena.

Ahomansikan mokoma pyrkii kukkapenkkeihin, enkä vuosiin meinannut raskia sitä sieltä kitkeä. Olenkin kuitenkin kovettanut mieleni, ja nykyään kiskon sen irti. Pysykööt vanhoilla paikoillaan.

Jos villiintynyt mansikka on puutarhaani tervetullut, niin vadelma on sen sijaan varsinainen riesa. Sitä kasvaa vanhan mustaherukkapensaan seasta niin, että jos haluaisin sen sieltä hävittää, niin molemmat olisi kaivettava ylös. Mustaherukkakaan ei tuota kuin muutaman marjan, mutta tykkään hypistellä sen hyväntuoksuisia lehtiä. Ja ruotsinköynnöskuusama puolestaan tykkää kiipeillä sitä pitkin. Vadelman ikävin puoli on se että se tunkee piikikkäitä versojaan kiviterassin puolelle.

Myös vanhan maakellarin päällä kasvaa harvakseltaan piikkistä vadelmaa eikä se laannu lainkaan vaikka leikkelen sen matalaksi joka vuosi. Vadelmia ei kummassakaan kasvupaikassa synny nimeksikään. Joskus sateisina kesinä on tullut kourallinen, mutta yleensä kuivuus tuhoaa marjat.

Vadelma on epäilemättä yksi niistä kasveista, joka vain odottaa tilaisuuttaan. Jos ja kun puutarhani jää taas joskus vähemmälle hoidolle ja raivaukselle, niin se valloittaa hetkessä ainakin koko kiviterassin. Ja tekee sitten miljoona vadelmaa, ihan vain omaksi huvikseen.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ounou, liikaa suunnitelmia

Usein teen puutarhasuunnitelmia kun ajan autoa tai istun autossa. Tänään tulin kuitenkin siihen tulokseen. että liika autossa istuminen ei ole puutarhurin loman kannalta hyväksi.  Syntyy liiaksi suunnitelmia.

Jo keväällä päätin, että yksi lomaprojekteista on viime kesänä rakentamani "Pohjoismaiden värit"-kukkapenkin laajentaminen molempiin suuntiin. Penkki kaartuu luontevasti kiviterassin pengerryksen ympäri varjopenkiksi. Toiseen suuntaan se yhdistyy vanhaan irispenkkiin,

Molemmat alueet pressutin alkukesästä. Varjon puolella pitää tukahduttaa saniaiset, joista en noin yläpäätäänkään pidä, ja toisella puolella rehottaa vuohenputki.

Kukkapenkkejä yhdistävän alueen perennoiksi olin alustavasti kaavaillut päivänliljoja ja saksankurjenmiekkoja. Niitä olen keväästä asti hamstrannut niin puutarhamessuilta kuin taimimyymälöistäkin.

Mutta sitten tämä viikon työmatkoilla, loma-ajatuksissa, iski piru. Kallion ja uuden kukkapenkin välissä on lahonnut kanto. Siinä maata on kallioista reuna-aluetta enemmän. Ja takana on rinneangervoissa aukko, siihen tarvitaan jotain hienoa täytteeksi. Sellaista joka näkyisi sisälle taloonkin.

Pitäisikö vielä kerran kokeilla pensaspionia?

Pensaspioni. Sellainen tumma pinkki, keskeltä keltainen. Sen taakse sopisi pitkin kivipengerrystä ja rinneangervoja kiipeilemään jokin keltainen kärhö, joka sitoisi värillään Pohjoismaat ja irispenkin toisiinsa. Voisi kiipeillä pitkin suurta ja komeaa pensaspioniakin, sen kukintahan ei kauan kestä. Sitten joskus kauniissa lähitulevaisuudessa.

Olisko sijaa keltaiselle pionille? Voisi sopia reunaan, lähelle iriksiä. Mooseksenpalavapensas,  mahtuisiko? Preeriankeltaruusu? Rauhoitu, nainen, rauhoitu.

Kotimatkani ei tänään suuntautunut suoraan kohti Espoon perukoita, vaan kaarsi loman alkamisen kunniaksi Sofianlehdon kärhöpyhätön kautta. Piti nähdä, millaisia keltaisia kärhöjä valikoimassa on.



maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kesäkukkia

Laskin, että kasteltavia kesäkukkaruukkuja on nyt yli neljäkymmentä. Tämän lisäksi on vielä parikymmentä muuta kastelukohdetta: yrttiruukut, vihannessäkit ja kasvulaatikot sekä viherhuoneessa kasvavat pelargoniat ja basilikat. Ei ihme, että suhtaudun suopeasti kesäsateisiin.

Itse siemenestä kasvattamani kesäkukat, tsinniat, dahliat, kelloköynnökset, leijonankidat, koristetupakat, ihmekukat ja muut eivät kuki vielä aikoihin, joten alkukesän kukkivat silmänilot on luotava kaupan kukilla. Niitä on tosin vuosi vuodelta vähemmän. Kööpenhaminan vuosina, kun usein ehdimme Espooseen vasta juhannukseksi, livistin kesäkukkaostoksille heti kun auto oli tyhjennetty ja istutin ruukkukaupalla kukkia saunamökin portaille ja kiviterassille.

Kesän juhlatkin tuppaavat aina osumaan alkukesään, jolloin omista kesäkukkaruukuistani ei ole pihaa ja terasseja kaunistamaan. Vain talvehtineet pelargonini kukkivat jo kesäkuussa, mutta kyllä niidenkin kukinta on parhaimmillaan vasta myöhemmin kesällä.

Pohjoismaissa ollaan kesäkukkaistutuksissakin usein elegantin hillittyjä ja värejä yhdistellään aika varovaisesti. Esimerkiksi Eduskuntatalon sinänsä hieno kesäkukkapenkki on aina sinivalkoinen, tietysti talon henkeen sopivasti. Mutta voisi siellä joskus jotain muutakin olla, ainakin silloin kun ei ole mikään erityinen juhlavuosi. Etelämpänä näkee paljon riehakkaampaa menoa. Tässä kuva Brysselin kaupungintalon sisäpihalta tänä keväänä: monta väriä, mutta sulassa sovussa.

Väriharmoniaa Brysselissä

Itse olen aivan liian jämähtänyt viileisiin väreihin, vaaleanpunaisiin ja liloihin. Lisäksi sinistä, valkoista ja harmaata. Tämä johtuu osittain pelargoneistani. Muiden kukkien täytyy sopia yhteen niiden pinkkien sävyjen kanssa. Mutta tänä vuonna olen sentään vähän irroitellut. Punainen, upean tummanpunainen, puoliriippuva, isokukkainen pelargoni pääsi saunamökin ovenpielen amppeliin, yhdessä hopeaputouksen ja härmesalvian kanssa. Ja kukkaportailla, uuden talon terassin reunoilla on sekakukkaistutuksissa myös oranssia.

Punaista saunalla
Myöhemmin kesällä tsinniat, dahliat ja ihmekukat kukkivat  kaikissa väreissä, bougainvillean  vieressä. Jos sen kukinnasta nyt mitään tulee, se kun näyttää panneen kovasti pahakseen kylmästä ja sateesta. Samoin kävi toiselle väriläiskälle, portulakalle. Se lakkasi kokonaan kukkimasta juhannuksena ja koittaa nyt toipua viherhuoneessa.

Oranssia portailla







lauantai 21. kesäkuuta 2014

Tuoksupuutarha


Nyt tuoksuu. Pensasruusut ja illakot kasvavat vierekkäin, kukkivat yhtaikaa, ja koko piha tuoksuu.

Istutin monta pensasruusua vuonna 2004. Kaivinkone kävi silloin pihassa, ja kaivoi maan pois keskellä rinnettä sijainneesta vanhasta pengerryspenkistä, jossa ei kasvanut muuta kuin päivänliljoja. Siirsin päivänliljat muualle ja istutin pensasruusuja. Niitä oli ainakin juhannusruusu, Vuosaari, Tarja Halonen, Ruskela, Tunnelitie, neidonruusu Maiden's Blush ja karmiininpunainen kurtturuusu. Tiesin kyllä jo silloin että istutin ne liian tiheään, mutta en pystynyt vähentämään ruusujen määrää. Kaikki oli pakko saada.

Muutaman vuoden ne saivat kasvaa rauhassa. Tarja Halonen viihtyi erityisen hyvin ja kasvoi parimetriseksi. Muutkin kukkivat joka kesä, vaikka jänikset kävivät niitä talvella ahkerasti jyrsimässä.

Viitisen vuotta sitten alkoi rakennusprojektimme. Kuvittelin aluksi että ruusuni ovat sen verran alhaalla rinteessä, että ne säästyisivät. Mutta pian kävi ilmi, että ainakin osalle kävisi köpelösti, sillä koneet tarvitsivat kääntymistilaa, vaikka itse rakentaminen ei ruusuihin asti ulottunutkaan. Ei hätää, sanoi vastaava mestari, nostamme ruusut kaivinkoneella ja siirrämme parempaan paikkaan. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtää ruusut ryytimaan ylä- ja takapuolelle, lähelle aitaa.

En ollut itse Suomessa, kun siirto tapahtui, joten en nähnyt mikä ruusu siirtyi minnekin. Tarja Halonen suurimpana selvisi siirrosta hyvin, ja sen tunnistin heti ensimmäisenä kesänä. Muista en ole varma vieläkään. Tunnelitie, Ruskela, Vuosaari ja neidonruusu ovat muutenkin aika samannäköisiä, vaaleanpunaisia kukkijoita kaikki.

Kolme isoa ruusupuskaa kukkii nyt, kaksi Tarja Halosta ja yksi on ehkä neidonruusu. En ymmärrä ,, miten tarjoja on nyt kaksi lähes yhtä suurta pensasta. Lisäksi kukintaa aloittelee lukuisa joukko vanhalla paikalla kasvavia juuriversoista levinneitä pikkuruusuja. Ne kukkivat nyt ensimmäistä kertaa, mutta näyttävät lehdiltään kaikki samanlaisilta eli ehkä jokin ruusuistani oli vaan vahvempaa ja elinkelpoisempaa sorttia kuin muut. Juhannusruususta ja kurtturuususta ei ole jäljellä mitään.

Edessä neidonruusu ja takana tarja

Lisäksi täällä kasvaa joitakin vanhoja, ties milloin istutettuja pensasruusuja. Niitä on sekä aivan rannassa että muutamassa muussa kohdassa pitkin rinnettä. Kukka on yksinkertainen, kirkkaan vaaleanpunainen, ja kukinta vasta heinäkuussa. Varsi on erittäin piikkinen. Pensas ei ole aivan oikea sana kuvaamaan niitä.

Koska nämä vanhat ruusut kasvavat niin sitkeästi aivan rannassa, ajattelin että joka paikassa pärjäävät kurtturuusutkin menestyisivät siellä ja istutin aidan eteen pari. Katinkontit. Ne ovat kituneet siellä nyt viitisen vuotta, eikä niistä varmasti ikinä mitään pensaita tule. Pari hassua vartta joka vuosi, ja varren päässä kukka tai pari.


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Ryytimaa

Ryytimaani on yksi pihan vanhoja pengerryksiä, saunamökin  takana. Jokseenkin varjoisassa paikassa, vain keskipäivällä aurinko paistaa sinne parin tunnin ajan.

Vuoden 2004 myllerryksessä sen mullat vaihdettiin kokonaan. Sitä ennen siinä ei kasvanut mitään muuta kuin rikkaruohoja. Yläpuolisen, pienen nurmialueen siemenet valuivat sen kesän sateissa alaspäin ja pysähtyivät pengerryskiviin. Se nurmikko aiheuttaa ongelmia edelleen.

Ruoho ei kuitenkaan ole ainoa ongelma. Vielä suurempi harmi on vieressä kasvava suuri koivu. Se aiheuttaa suuren kuivuuden. Se vie maasta kaiken kosteuden, ja peittää lisäksi niin että sadekaan ei paljon kastele.

2004 istutin raparperin ja monivuotisia yrttejä, minttua, salviaa, rakuunaa ja ruohosipulia. Raparperi on kuollut kertaalleen. Uusi voi kohtuullisen hyvin. Rakuuna eli monta vuotta, mutta ei enää. Salvia kuoli viime talvena. Istutin juuri uuden. Ruohosipuli voi hyvin, samoin minttu. Pari vuotta sitten sain ystävältä sellaista hiukan karvalehtistä minttua joka kasvaa ja leviää todella hyvin. Viime kesänä istutin kaikkein ongelmallisimpaan kohtaan karhunlaukkaa. Senkin sain lahjaksi. Se näyttää asettuneen hyvin, kasvaa ja kukkii. Sen sekaan kylvin yksivuotista kurkkuyrttiä, pelkästään siksi että se on niin sievä. Viimekesäinen oreganokin näkyy lähteneen kasvuun, hiukan eri paikassa tosin.

Ryytimaassani ei kasva vain yrttejä. Sen takareunaan, aidan viereen olen vuosien varrella istuttanut sellaisia perennoja, jotka olen poistanut kukkapenkeistä, syystä tai toisesta. Aivan liian korkeaksi kasvanut kultapiisku viihtyy ja saa viihtyä siellä. Syysasterin siirsin toisesta pihasta, eikä sille ollut muuta paikkaa. Siellä se nyt taistelee tilasta kultapiiskun kanssa, aivan rauhassa. On siellä ylimääräisiä iriksiäkin.

Yhtenä kesänä, joskus siellä vuoden 2004 paikkeilla,  innostuin kaksivuotisten ja perennojen kasvattamisesta siemenestä. Kylvin harjaneilikkaa, akileijoja, illakkoa ja malvaa. Kun oli aika istuttaa pienet taimet, ei ollut muuta paikkaa kuin tuore ryytimaa. Lykkäsin ne sinne ja niiden jälkeläiset elelevät siellä edelleen. Malva kukki todella upeasti monta vuotta, nyt näyttää nousevan vain pari tainta. Illakon luulin lopullisesti taintuneen viime syksyn kaivinkonemyllerryksen alle, mutta se on vain siirtynyt pari metriä alemmaksi. Akileijat kituivat monta vuotta, vasta nyt ne kukkivat hienosti. Harjaneilikka on kukkinut ryytimaan reunassa monta vuotta ja kukkii tänäkin vuonna.

Mikään muu paikka puutarhassani ei yllä niin lähelle englantilaista cottage garden -tyyliä kuin ryytimaani. Sitä reunustavat pensasruusut, reunoilla on runsaita perennoja ja etualalla iloisessa sekamelskassa raparperi, yrttejä, akileijoja ja harjaneilikoita. Vaikutelma on ainakin hiukan englantilaistyylinen, varsinkin jo ummistaa silmänsä nokkosilta, vuohenputkilta ja voikukilta.







sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pohjois-Karjalassa

Kävin Pohjois-Karjalassa. Automatkalla kurkistelin maaseudun talojen hyvinhoidettuihin ja viehättäviin pihoihin. Pääteillä moista uteliaisuutta ei voi harrastaa, sillä niille ei paljon pihoja näy. Tienpientareilla kasvavia lupiineja sai sen sijaan katsella niin etten panisi pahakseni, jos en näkisi tänä kesänä enää yhtään lupiinia.

Mutta Pohjois-Karjalan kiemurtelevilta pikkuteiltä näkee moniin kauniisiin pihoihin. Lähes joka pihassa kukki suuria ja vanhoja syreenejä, yleensä sekä valkoisena että violettina. Mutta ei siinä kaikki. Sain ihailla toinen toistaan hienompia, valtavia lumipalloheisiä.

Lumipalloheisiä näkee jostain syystä etelässä harvoin. Jos haluaisin Espoossa tai Helsingissä mennä sellaista katsomaan, en tietäisi, minne mennä. Kun olin niitä aikani ihmetellyt, niin kehotin siippaakin hiljentämään vauhtia ja katsomaan oikein hienoa yksilöä. Hän sanoi hämmästyneenä: "Onpa hieno, miksei meillä ole tuollaista?" Niinpä. Meni hankintalistalle.

Pielisen rannalla villi karjalanruusu aloitteli kukintaansa. Mustikassa ei ollut mitään merkkejä kukinnasta tai raakileista, mutta puolukka kukki hienosti. Mökkipihaamme valtaavaan horsmaan päästiin kerrankin käsiksi ajoiksi, eikä viimekesäisen kaltaista parimetristä horsmaviidakkoa toivottavasti tänä kesänä pääse syntymään.

Pari kesää sitten pienistä juuriversoista istuttamani valamonruusut ovat juurtuneet ja kasvavat hyvin. Ne ovat nyt metrisiä, ja nuppujakin oli runsaasti. Ne tekevät jo omia juuriversoja, joten ehkä vuoden kuluttua voin siirtää niitä uuteen kohtaan kasvamaan. Aunen kukkapihan Aune Juuassa oli oikeassa, kun mietin, mitenköhän ruusut selviytyvät Pielisen karuissa oloissa kanssa lähes ilman hoitoa, kun hän vakuutti niiden pärjäävän.

Espoossa oli näinä päivinä satanut paljon. Monet kukkivat perennat ovat kaatuilleet, samoin ruukkuperunani varret. Muuten kasvimaalla näyttää hyvältä, herneet ja pavut ovat itäneet, samoin kesäkurpitsat ja mangoldit. Persiljasta voi jo alkaa kerätä satoa. Iloinen tapaus on myös se että surkeat basilikani ovat alkaneet kasvaa viherhuoneen lämmössä. Pysykööt siellä, ja saatanpa saada satoakin.

Irikset ja päivänliljat, molemmat puutarhani vanhinta kasvustoa, ovat kauneimmillaan, tässä kuva viime viikolta. Yleensä ne ovat suunnilleen yhtä korkeita, mutta tänä vuonna irikset kasvoivat liljoista ohi.










maanantai 9. kesäkuuta 2014

Akileijoja ei voi olla liikaa, sormustinkukkia voi


Akileija ja sormustinkukka ovat tämän puutarhan vanhoja kukkia, täällä aikojen alusta vaeltaneita.

Meillä on valokuva, jossa sormustinkukkaa kasvaa pihatien reunassa kymmenittäin. Kuva on ehkä 40-luvulta. 80-90-luvuilla täällä kasvoi joka kesä yksi tai kaksi sormustinkukkaa, milloin missäkin. Lapset opetettiin varomaan sitä. Sitten tuli suuri myllerrys, kalliota räjäytettiin ja rakensimme talon. Sadat maan uumenissa ties miten kauan uinuneet sormustinkukan siemenet heräsivät ja alkoivat kasvaa. Kesällä 2012 laskin kallioiselta yläpihaltamme yli 300 kukkavanaa. Muuallakin niitä kasvoi.  Mutta liika on liikaa. Ne alkoivat tunkea ihan joka paikkaan, jopa kukkapenkkeihin. Nyt kitken liiat pois. Yläpihalla kukinta näyttää laantuneen omia aikojaan, siellä on nyt vain muutamia kymmeniä ruusukkeita.

Sormustinkukkia kesällä 2012

Mutta akileija on toista maata. Sitä ei puutarhassa voi olla liikaa. Täällä kasvaa lehtoakileijaa pitkin pihaa, useassa paikassa ympäri alapihaa.

Olen muutaman kerran siirtänyt akileijan taimen kukkapenkkiin, mutta se on huono idea. Akileija päättää itse missä kasvaa. Se kasvaa soralla rinteessä, se kasvaa kiviterassin kivien välissä, se kasvaa varjossa pimeimmässä varjossa pihan hoitamattomimmassa nurkassa. Kukkapenkissä vain jos itse sinne päättää mennä.

Pari kesää sitten onnistuin asettamaan kaksi akileijaa kukkapenkkiin. Kallen Kukkatarhasta ostamani pari pientä akileijan tainta kukkivat erikoisen tummansävyisinä,  mutta eivät vaikuta leviävän. Kukka muistuttaa olkikukkaa. Tänä kesänä hankin niitä lisää. Akileijojen välissä on tilaa, sillä ruostekukista ei edelleenkään näy mitään. Ovat joko kuolleet kokonaan tai keräilevät voimia ensi vuotta varten.

Siemenestäkin olen akileijoja kasvattanut, ja onnistunutkin. Mutta ne ovat aikoja sitten risteytyneet lehtoakileijojen kanssa. Nyt on erisävyisiä liiloja, hyvin tummasta melkein siniseen. Jaloakileijoja tekisi mieli, ehkä laitan niitä kasvamaan siemenestä tänä kesänä.

Olisikohan akileija se kukka jonka ottaisin mukaan autiolla saarelle, jos vain yhden kukan saisi ottaa?

Akileijan selfie



sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ruukutuspäivä

Kaikki on tehty. Puutarhurin kevät on ohi, kesä voi alkaa. Tänä viikonloppuna ruukutin loput siemenestä kasvatetut taimet ja siivosin viherhuoneen.

Aikaisempina vuosina ruukutus on tapahtunut yhdessä rykäyksessä, yhtenä suurena ruukutuspäivänä. Silloin olen nostanut kaikki taimet kerralla ulos, siirtänyt viherhuoneen pöydän ruukutuspöydäksi ja ruukkuttanut kaikki kerralla. Tänä vuonna istutus jakautui kuitenkin usemmalle viikonlopulle, kiitos lämpöisten säiden.

Krassien, zinnioiden ja dahlioiden oli jo korkea aika päästä lopulliseen kasvupaikkaansa. Krassien taimet ovat oikein hyviä ja ellen ihan väärin nähnyt, niin jokunen pienenpieni nuppukin siellä jo oli. Krassit eivät pane pahakseen paikan vaihdosta, vaan alkavat kasvaa nopeasti.

Zinniat, oppineittenkukat, olivat venähtäneet vähän liikaa ja päässeet kasvamaan kiemuralle. Mutta ei se mitään, ne kyllä voimistuvat ja kukkivat upeasti loppukesästä.

Dahlioiden kanssa kävi niin, että ruukkuihin pääsi vain kahdeksan parasta ja suorinta taimea. Muut päätyivät kompostiin. Ne olivat niin kiemuralla, ettei niistä mitään olisi tullut. Dahliat olivat kokeilu, ensi kerralla osaan toimia paremmin niiden kanssa. Kylvän myöhemmin ja tuen paremmin.

Viherhuoneessa alkoi viherkasvien aika. Pesin ikkunat ja lattian, ja siirsin evakossa olleet viherkasvit takaisin. Nyt siellä on viitisen kuukautta hyvää aikaa kasvaa, sitten tulee taas ahdasta kun pelargoniat siirtyvät talvehtimaan.


Tänään olen vain siirrellyt ruukkuja paikoilleen.  Olen nautiskellut siitä tunteesta että kevätkiireet ovat ohi ja puutarhurin kesä alkaa. Nyt on ylläpidon aika. Kastellaan, tuetaan ja katsellaan kasvua. Kitketään kun on pakko. Kuulen jo riippumaton kutsun.

Päivän yllätys oli se että kaksi viikkoa sitten kukkapenkkiin istuttamani, siemenestä kasvatetut tuuliunikot ovat alkaneet kukkia. Ne olivat niin surkeita ruikuloita, että en suuria odotellut. Eivät ne kovin kummoisilta näytä vieläkään, mutta nuppuja on kaikissa.

Tuuliunikko ja kaunokaisia

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Atsaleat

Meillä on kaksi atsaleaa, vanha  ja uudempi. Kummatkin kasvavat alapihalla, kiviterassin ja rannan välissä.

Vanha atsalea
Vanha atsalea on istutettu joskus 80-luvun alussa. Ensimmäinen oma muistikuvani on päivittely siitä, miten puita talvella kaataneet metsurit olivat polttaneet risut lumella, suoraan nuoren atsalean päällä. Arveltiin, että kitukasvuinen atsalea ottaa nokkiinsa moisesta kohtelusta ja heittää henkensä. Kävi päinvastoin. Atsalea alkoi viihtyä, kasvaa ja kukkia.

Jostain luin että atsaleat tulivat Suomeen 80-luvun alussa. Jos näin on, niin meidän atsalean täytyy olla ensimmäisistä vuosikerroista.

Väriltään vanha atsaleamme on oranssi. Se kukkii joka vuosi todella runsaasti eikä kaipaa minkäänlaista hoitoa. Kevätlannoituksena heittelen sille kanankakkaa ja syyslannoitusta kourallisen, jos muistan. Joskus harvoin on käynyt niin, että  kukkia on tullut vain lumen alla talvehtineisiin oksiin.

Atsalean alusta on joutunut vuohenputken valtaan. Syyllinen on ennen kaikkea vanha lipputangon betoni"juuri", joka saatiin lähes 10 vuotta sitten irispenkin keskeltä liikkumaan muutaman metrin matkan atsalean juureen, mutta ei sen pidemmälle. Betonimöhkäle ei nimittäin ole mitään sota-ajan sekundaa, vaikka niiltä ajoilta onkin, vaan jumalattoman painava ja kivikova. Siihen ei pysty sen enempää vinssi kuin kiviporakaan. Kaikkemme on yritetty. Joka kesä mietimme uusia tapoja saada se liikkumaan/hajalle. Tämä möhkäleen ympäristö rikkaruohottui nopeasti ja sen myötä koko atsalean alusta. Tänä keväänä levitin sinne suodatinkankaan, sanomalehtiä ja paksun kerroksen kuivia lehtiä. Katsotaan, miten käy.

Pari vuotta sitten paksu lumikuorma halkaisi vanhimpia oksia keskeltä ja ajattelin, että nytkö se on tullut tiensä päähän. Mutta ei, uusia oksia on kasvanut eikä aukkoa enää edes huomaa.

Uudempi atsalea on Universitas Helsingiensis, 90-luvulla istuttamani pinkki kaunotar. Mutta sillä on ollut kovin kova elämä. Kaivinkone on ajanut sen yli. Ruohonleikkuri on ajanut sen yli, kahdesti. Se on saanut osumia jalkapallosta ja krokettimailoista.

Kahtena viime keväänä jänikset ovat järsineet suurimman osan silmuista ja nupuista. Toissa talvena jänikset kalusivat sen oksan, joka törrötti lumesta esiin. Tänä keväänä ne napsivat ison osan maan lähellä kasvavan oksan. Pääsivät niihin käsiksi, koska ei ollut lunta.

Katselen sitä sillä silmällä, mutta en vieläkään ole aivan valmis päästämään raukkaa päiviltä. Ehkä se tekee tänä kesänä kolmannen oksan. Vai pitäisikö senkin päällä polttaa risukasa? Nyt se joka tapauksessa kukkii hienommin kuin koskaan, vaikka katsojalla on naurussa pitelemistä.

Universitas Helsingiensis

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Portulakka

Portulakka on vanha suosikkini. 90-luvulla sitä kasvoi ruukussa saunan portailla joka kesä. Jotenkin minulla on sellainen mielikuva, että se oli aikaisemmin tavallisempi kesäkukka, en muista ainakaan sitä mitenkään erityisesti metsästäneeni.

Sitten unohdin koko kukan. Kunnes viime kesänä porhalsin rautakaupan puutarhaosaston läpi ja silmäkulmaani osui värikkäitä kukkia ruukuissa. Oli kiire, en pysähtynyt ja vasta kassalla tajuntaani iski "portulakka". En kuitenkaan ehtinyt palata niiden luokse silloin enkä sitten loppukesästäkään tullut enää menneeksi niitä katsastamaan.

Tammikuussa siemenluetteloa selatessani huomasin portulakan siemenet. Päätin kokeilla. Kylvin siemenet aikaisin helmikuussa. Noudatin pussin ohjeita. Ostin ihan uuden ruukunkin, jotta pikkutaimia ei tarvitsisi siirtää, sillä siemenpussin ohjeen mukaan ruukun pinnalle tuli parin sentin kerros kylvömultaa ja pohjalla kasvumultaa.

Siemenet itivät hyvin. Mutta pian ymmärsin, miksi taimia ei voisi koulia. Ne olivat niin pieniä ja hentoja, että niitä hädin tuskin näki. Kahden sentin ohuttakin ohuempi varsi ja pari milliä leveät sirkkalehdet. Sitten ei tapahtunutkaan mitään. Paitsi että joka kastelun yhteydessä muutama taimi rojahti pitkälleen eikä siitä noussut. Vaikka olisin pipetillä kastellut. Mitään kasvua ei tapahtunut ja lopulta parin kuukauden kuluttua luovutin.

Mutta viime viikolla kävin taimitarhalla ystävien kanssa, kuskin ominaisuudessa. Kiertelin kaikessa rauhassa kesäkukkien seassa ja mitä näinkään: muista amppeleista syrjässä oli upea portulakka-amppeli. Yksi ainoa.  Se oli tietysti sellaisessa valkoisessa muoviamppelissa, joita en kelpuuta puutarhaani. Arvelin että isokaan portulakka ei siirtämisestä ehkä pitäisi. Sitten muistin vanhan padan, jossa joskus olin pitänyt pelargoneja, mutta joka sopii huonosti niille, koska pohjassa ei ole reikää. Irrotin muoviruukun pitimet ja nostin muoviruukun pataan ja ripustin aitan kuistille.


Olin tänään elämäni ensimmäistä kertaa bloggaajatapahtumassa, kiitos Kotipuutarha-lehden. Siellä opastettiiin kukkavalokuvauksen saloihin ja vinkattiin että illalla tulee hyviä kuvia. Kävin kokeilemassa ja yllä tulos.