sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Rautaharava, mi amor


Kysyin taannoin siipalta, mikä mahtaa olla hänen lempityökalunsa. Pitkään harkittuaan hän vastasi sen olevan rautaharava. Samaan olin päätynyt itsekin. Olin kuitenkin yllättynyt siipan valinnasta, olin ajatellut sen olevan jotain miehekkäämpää, kuten pistosaha tai vatupassi.

Mikä tahansa rautaharava ei kuitenkaan ole suosikkini, vaan Fiskarsin kevyt ja kapea, noin 25 cm leveä alumiiniharava. Se on todella kätevä. Sillä pääsee kauas, korkealle ja syvälle. Haravalla rapsuttelee lehdet ja muut roskat kukkapenkeistä, pensaiden alustoilta  ja ruusujen väleistä. Mullan saa levitettyä ja tasoitettua, ja rannankin siivottua risuista.

Kevyellä rautaharavalla saa kuivuneet lehdet pois myös maanpeitekasvien alta ja seasta ilman että aiheuttaa niille kovin suurta tuhoa. Näin maaliskuun lopun päivinä olen sen avulla paljastanut viimesyksyisten lehtien alta näkyviin muun muassa akileijoja, pioneja,  
tulppaaneja, narsisseja, karhunlaukkoja, ruohosipulia sekä iänikuisia vuohenputkia ja nokkosia.

Lähes yhtä mukavia työkaluja ovat pitkävartiset voimasakset ja ruohosakset. Voimasaksia tarvitsee tällaisella puolivillillä pihamaalla ympäri vuoden. Aina jossakin on katkottavaa, pihlajia, vanhoja ruusuja, vadelman varsia, rantalepikkoa, vaahteroita.

Ruohosakset ovat myös käytössä lähes päivittäin. Niillä nitistetään kaislikkoa, heinikkoa, vuohenputkia, nokkosia, kiviterassille pesiytyviä rikkaruohoja, milloin mitäkin.

Ruohosaksiin minulla on erityissuhde senkin takia, että kun ne vuosia sitten olin ostanut, menin, typerää kyllä, avaamaan pakettia laiturille. Ruuvasin paketin ruuvin irti ja kuten arvata saattaa, se päätyi järven pohjaan. Samainen ruuvi pitää kiinni saksen teriä. Oikeanlaista ruuvia ei löytynyt, vaan kaikki ruuvit irtosivat käytössä. Seuraavana keväänä puutarhamessuilla osuin Fiskarsin osastolle ja kerroin tapahtuneesta pitkälle miehelle. Hän kuunteli tarinaani lievästi huvittuneena ja sanoi sitten: "Rouva hyvä, sitä ruuvia ei olisi tarvinnut lainkaan irrottaa, paketti aukeaa helposti muutenkin. Mutta lähetämme teille uuden ruuvin". Kului kuukausi, olin jo luopua toivosta, mutta sitten ruuvi saapui postissa. 


Sekatöörit kulkevat myös aina mukana. Periaatteessa. Niillä on ikävä taipumus kadota. Jos tällä tontilla tehdään 1000 vuoden kuluttua arkeologisia kaivauksia, niin ainakin viidet pikkuleikkurit löytynevät.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Talventähdet

Tanskassa talventähdet kukkivat talvella, usein jo tammikuussa, viimeistään helmikuussa. Ne peittävät keltaisiin kukkiin isoja alueita paikoissa, joissa muuten ei kasva oikeastaan mitään ja joihin katse ei ohikulkiessa koskaan muina vuodenaikoina osu. Ne alkavat kukkia heti kun lumi sulaa, ja usein vaikuttaa siltä että nuput ovat auenneet jo lumen alla.



-Talventähtiä haluan meille, koko alapihan nurmikko keltaiseksi, ajattelin Tanskan talvina.

Kolme vuotta sitten syksyllä istutin 20 talventähden sipulia, alapihan nurmikolle, paikkaan josta mielikuvani mukaan kevätaurinko sulattaa lumet nopeasti. Mielikuva oli väärä. Juuri alapihan nurmikolle, avoimeen tilaan, sataa kaikki lumi ja se myös pysyy siinä pitkään. Viime vuosien runsaslumisina talvina talventähtien paikka on ollut lumen alla hyvinkin pitkälle huhtikuulle.

Tänä vähälumisena talvena odotukseni olivat korkealla. Lunta kun ei tammikuussa ollut maassa lainkaan, kävin toiveikkaana tarkastelemassa talventähtiä. Ei mitään. Ei myöskään helmikuussa, ei maaliskuun alussa kun vähäinen lumi suli. Vasta maaliskuun puolivälissä nousi yksi talventähti esiin ja nyt niitä on neljä.

Mutta toivoa on. Tanskalainen ystävä sanoi eräänä keväänä ilahtuneena, että vihdoinkin talventähdet ovat alkaneet viihtyä ja levitä hänen nurmikollaan, vuosien odotuksen jälkeen. Joten ehkä meilläkin jonakin vuonna. Sitä odotellessa istutan lisää sipuleita ensi syksynä.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Puutarhurina olen...


Puutarhurina olen innokas, mutta laiskanpuoleinen. Kesäpäivinä riippumatto ja kirja houkuttavat paljon enemmän kuin kottikärryt ja multakuormat. Jostain kumman syystä kesällä ei tunnu koskaan olevan puutarhatöihin sopiva, mukavan viileä, tuuleton päivä.

Kuten kaikki puutarhurit, innokkain olen keväisin, kun teen suunnitelmia. Mihin uusi kukkapenkki? Mitä istutan? Mitä siemeniä tilaan? Mistä löydän paikan uudelle pensaalle? Kevätpuuhat ovat nautittavia.  Siementen istutus ja taimien kasvattaminen ovat parasta viihdettä, viherhuoneen siivous ja viherkasvien mullanvaihto aiheuttavat feng shui -euforian. Kukkapenkkien siivoaminen on kevään kohokohta, ja alkavan kasvun seuraamista varten puutarhuri elää. Keväällä jaksan kitkeä rikkaruohojakin.

Mutta kun koittaa kesäkuu ja ruukut on saatu istutettua ja paikoilleen ulos, niin tämä puutarhuri ei haluaisi enää muuta kuin ihailla kättensä töitä. Laiskuus ottaa vallan. Tuo kukkapenkki pitäisi uudistaa ja perennat jakaa - ähh, voi se odottaa ensi vuoteen. Polvenkorkuiset vuohenputket täytyy kitkeä - joojoo, ensi viikonloppuna, mä luen nyt tän dekkarin. Eikö sun pitänyt perustaa yksi uusi kukkapenkki? No piti, mutta sen ehtii sitten elokuussa kun taimialennusmyynnit alkavat.

Laiskan puutarhurin kannattaakin järjestää heinäkuussa juhlat tai ainakin kutsua kylään runsaasti puutarhaihmisiä. Silloin on pakko nousta riippumatosta ja saattaa keskeneräiset projektit valmiiksi, siistiä kukkapenkit ja kitkeä näkyvimmät rikkaruohot.

Elo-syyskuussa olenkin taas pontevampi. Mutta silloin puutarhakin on helpoimmillaan, tekemistä ei paljon ole. Loppukesästä on kuitenkin taimialennusmyyntejä, ja uusi kukkapenkki saattaa hyvinkin syntyä ja jokunen pensaskin päästä maahan. 

Joka syksy tervehdin myös ilolla puutarhurin lepokautta, marras-joulukuuta. Puutarha lepää, ja niin lepäävät myös puutarhurin mieli ja ruumis. Ei keskeneräisiä projekteja, ei huonoa omaatuntoa, ei kipeää selkää, ei multaa kynsien alla.



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viherhuoneen kolme vuodenaikaa


Talvehtineita pelargonioita, pari uutta hankintaa sekä pikkutaimia.

Viherhuoneen vuosi alkaa maaliskuussa. Silloin ensimmäisten siemenistä kasvattamieni pikkutaimien on aika päästä olohuoneen lämmöstä viileään ja valoisaan viherhuoneeseen. Tyhjennän koko viherhuoneen ja siivoan sen lattiasta kattoon. Samalla vaihdan viherkasvien mullat, siistin talvehtineet pelargoniat, otan pistokkaita ja vaihdan niidenkin mullan. Osa viherkasveista siirtyy taimien tieltä muualle viettämään kevättä. Maalis-huhtikuussa viherhuoneen lämpötila pysyy viileänä, ja lämmitystä vähennetään sitä mukaa kun ilma lämpenee. Toukokuussa lämpötilaa ei enää saa viileäksi muuten kuin pitämällä ovea iltaisin auki. Siitä on se hyöty, että taimia ei tarvitse erikseen totuttaa ulkolämpötilaan.

Kesä koittaa, kun on aika ruukuttaa pikkutaimet ja siirtää ne ja pelargoniat ulos. Tämä tapahtuu viimeistään kesäkuun alussa. Taas siivotaan, ja tällä kertaa pesen myös ikkunat. Viherkasvit muuttavat takaisin ja olohuoneessa talven viettäneet orkideat siirtyvät viherhuoneen ikkunalaudoille. Ja sitten viherhuone viettää rauhallista kesäeloa. Viherkasvit ja orkideat kastellaan kun muistetaan, ja lattialle kasaantuu kaikenlaista, kuten varvastossuja ja kumisaappaita.

Syys-lokakuussa alkaa viherhuoneen talvi. Kaikki kasvit ja romppeet nostetaan ulos, ja kesän aikana kertyneet ötököiden raadot siivotaan pois. Viherkasvit saavat suihkun. Pelargoniat, bougainvillea ja muut talvehtijat siirtyvät viherhuoneeseen talvenviettoon. Pelargonioiden kukinta jatkuu usein jouluun asti. Lämpötila pidetään 10 ja 15 asteen välissä, joten orkideat ja jotkut kylmänarat viherkasvit siirtyvät muualle.


Petunoita, tuoksupelargonioita ja verenpisaroita.
Nyt on menossa paras taimikasvatuskausi. Viherhuoneeseen ovat jo siirtyneet kelloköynnökset, riippapelargoniat, dahliat, portulakat, persilja, silopersilja ja basilika. Olohuoneessa itämistä odottelevat koristetupakka ja purppuravaula ja siemenpussien rauhassa ovat vielä oppineittenkukka, tuoksuherneet ja krassit. Kaikki 10 pelargoniaa selviytyivät talvesta, mutta kaksi pistokasta mätäni. Pikkutaimina ostamani tuoksupelargoniat, verenpisarat ja petuniat olen jos latvonut, ja niiden kasvu on hyvässä vauhdissa, kuten kuvasta näkyy.






lauantai 22. maaliskuuta 2014

Flora ja fauna

Ensimmäiset sinivuokon nuput, 21.3.
Tälle tontille rakennettiin kesämökki vuonna 1938. Niiltä ajoilta ja erityisesti 40-luvulta ovat peräisin pihan muodot, kiviterassi, pengerrykset ja kiviaita. Rantaviivaakin on tuolloin muokattu. Aikoinaan täällä oli hyvin hoidettu puutarha, perunamaa ja kasvimaa. Sitten tuli vuodet tai ehkä pikemminkin vuosikymmenet, jolloin puutarha sai elää omaa elämäänsä aika rauhassa. Kun tästä 90-luvun alussa tuli meidän, ensimmäiseksi piti alkaa kunnostaa rakennuksia, ja puutarha jäi aika vähälle huomiolle. Varsinaisesti tästä on puutarhaa uudelleen ryhdytty tekemään vasta sen jälkeen kun muutimme tänne pysyvästi neljä vuotta sitten. Sitä ennen tapahtui viimeisin iso myllerrys: rakensimme yläpihalle vanhan talousrakennuksen ja parkkipaikan tilalle talon. Kalliota räjäytettiin ja soraa tuotiin tilalle. Mutta noin puolet tontista eli koko alapiha on aivan ennallaan.

Flora eli täällä kasvaa muun muassa:


Puita: yli 300 vuotta vanha mänty keskellä pihaa, nuoria ja vanhoja koivuja, muutama kuusi, vanha pihlaja, nuori vaahtera ja jokin pajunsukuinen roskaava lehtipuu. Männyn iän voi arvioida siitä, että yhtä paksu mänty kaadettiin ja sen vuosirenkaat laskettiin.

Pensaita: valkokirjokanukka, unkarinsyreeni, rinneangervoja, vanhempi ja nuorempi atsalea, spirea

Tervetulleita luonnonkukkia: kieloja, sinivuokkoja, valkovuokkoja, keltakurjenmiekka, ulpukat

Ei niin tervetulleita luonnonkukkia:  saunakukka, kuisma ja lukuisa joukko erilaisia keltaisia mitäliekukkia.

Syötävää: mustikka, ahomansikka, vadelmia, kantarellejä

Karkulaisia: puutarhamansikka, lupiini, akileija, sormustinkukka, malva

Rikkaruohoja: kaikki mahdolliset ja tunnetut lajit, uskoakseni


Kotieläimiä ei ole, mutta jotain kuitenkin.

Fauna eli täällä asuu, elää tai kuljeskelee muun muassa ja tietääksemme:


Tervetulleita: perhoset, pikkulinnut, sisiliskot ja vaskitsat

Vähemmän tervetulleita: jänikset ja vesirotat, hiiret ja päästäiset, myyrät ja kontiaiset, räkätit ja varikset

Kunhan kuljeskelevat:  pari kissaa, kettu, rantakäärme, telkät ja naapurin karkaileva mäyräkoira

Siili olisi tervetullut, mutta yhtään ei ole nähty sitten 90-luvun.


                                    

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Selviytyjät: kevätkello ja krookus

Olen ollut tämän poikkeuksellisen talven ja kevään takia kovasti huolissani kasvien selviytymisestä. Eniten huolta ovat aiheuttaneet viime kesänä istuttamani lukuisat perennat, joista jotkin alkoivat jo pari viikkoa sitten osoittaa kasvun merkkejä. Jos niillä olisi päällään viimekeväiset hanget, niin kaikki olisi hyvin. Uusien perennojen selviytymisestä ei voi vielä moneen viikkoon sanoa mitään.

Huolta olen kyllä kantanut myös kevätkukkijoista. Ne alkoivat kasvaa pari viikkoa sitten. Ennen viime viikonlopun lumipyryä ja tämän viikon pakkasia kukkaan ehti kevätkello. Yhdestä krookuksesta saattoi myös jo päätellä, minkävärinen on kukka. 

Ihan turhaan huolehdin. Sekä kevätkello että krookukset ovat jatkaneet kasvuaan lumen alla ihan kuin joka yö ei olisikaan ollut 10 astetta pakkasta. Lumi on tänään sulanut ja nyt kukat näyttävät tältä.









keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Boheemi ja luonnonmukainen?

Viimekeväisiä, yli 10 vuotta sitten istutettuja tulppaaneja villien kielojen ja vadelmien kera.

Luonnehdin puutarhaani sanoilla boheemi ja luonnonmukainen. Boheemi viittaa puutarhan yleisilmeeseen, luonnonmukainen enemmänkin hoitomenetelmiin.

Pentti Alangon luonnonmukaisuuden kriteereistä täyttyy vain osa: ei ole leikattavaa pensasaitaa, ei vihannesmaata, ei marja- tai hedelmätarhaa. Tai siis on yksi villiintynyt mustaherukka ja vajaat kaksi vuotta vanha kirsikkapuu, joka teki viime vuonna 2 kukkaa eikä yhtään kirsikkaa. Eivät nuo kaksi muodosta tarhaa millään. Lehtiä ei haravoida syksyisin. Ei ole koneita. Ellei ikivanhaa bensakäyttöistä ruohonleikkuria lasketa. Sitä paitsi se on naapurin. Eikä meillä myrkytetä.

Mutta on hoitonurmikko. Periaatteessa. Se on niin sammaloitunut ja voikukkainen että näyttää nurmikolta vain juuri leikkaamisen jälkeen. Sen keskellä kasvaa pensaita, mikä ei jostain syystä kuulu luonnonmukaiseen puutarhaan. Ja perenna- ja kesäkukkapenkkejä kyllä on. Perennat ja kesäkukat ovat minun puutarhassani kaikkein tärkeimmät asiat. Jos niiden mukana menee luonnonmukaisuus, niin menköön.

Luonnonmukaisuutta lisäävät  kompostointi, lannoitus ja järvivedellä kastelu.

Meillä on kolme kompostoria ja vielä kompostoiva huussikin. Talousjäte menee lämpökompostoriin lähes koko vuoden kylmimpiä talvikuukausia lukuunottamatta, ja kaikki puutarhajäte kierrättyy mullaksi. Lannoitan kanankakalla ja omalla kompostilla. Haaveilen kyllä myös läheisistä suhteista johonkin lähiseudun hevostalliin.

Perennapenkkejä kastelen vain oikein kuivina kausina, ruukkuja on tietysti pakko kastella jatkuvasti. Mutta kasteluvesi tulee järvestä.

Kukkapenkkejä en siivoa syksyisin, vaan vasta keväällä, kun vanhoista varsista on kasvuvoima palannut maahan. Vanhat versot ovat ihan yhtä hyviä suojia ja ravinteiden antajia kukille kuin syksyn lehdetkin.

Boheemin poimin jostain puutarhalehdestä viime kesänä, muistaakseni Allt om trädgårdista. Katselin juttua "boheemista" pihasta ja ajattelin, että ihan kuin meillä. Vanhoja puita ja pensaita, perinneperennoja, kukkia muuallakin kuin kukkapenkeissä,  ruukkuja siellä täällä, ihan villejä alueita, riippumattoja, keskeneräisyyttä ja jotkin asiat ihan rempallaan.

PS. Löysin juuri kirjahyllystä  Marie-Luise Kreuterin kirjan Luonnonmukainen puutarhanhoito vuodelta 1991. Juuri silloin tästä paikasta oli tullut meidän. Joten jotain kiinnostusta luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon on minulla jo silloin ollut. Voi olla että joudun palaamaan tähän aiheeseen. Toivottavasti en kuitenkaan joudu muuttamaan blogin kuvaustekstin adjektiiveja.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kalliota ja märkää rantaa

Puutarhakirjat alkavat usein erilaisten pihojen ja puutarhojen luokittelulla. On kukkapuutarhaa, perinnepuutarhaa, kivikkopuutarhaa, tuoksupuutarhaa, englantilaista puutarhaa, Välimeren puutarhaa, uutta pihaa, vesipuutarhaa, japanilaista puutarhaa, metsäpuutarhaa,. Puutarhuri katselee ympärilleen ja miettii, millaisessa puutarhassa ollaan ja millaisessa haluttaisiin olla. Joitakin asioita ei voi muuttaa, vaan niiden kanssa on elettävä, halusi tai ei. Kaikkia unelmia ei voi toteuttaa. Paitsi tietysti jos on Alan Titchmarsh.

Tämän pihan perusfakta on  kasvuvyöhyke 1b. Mutta koska olemme aika paljon merenpinnan yläpuolella, talvet ovat vähän kylmempiä ja lumisempia kuin 1b-vyöhykkeellä yleensä. Mikroilmastoon vaikuttaa myös se, että piha on järven rannalla. Järvi viilentää keväällä ja lämmittää syksyllä.  Kasteluvedestä ei ole pulaa.

Toinen perusasia on maaperä. Se on kallioinen. Enimmilläänkin maata on vain metrin verran, useimmiten reilusti vähemmän. Koko yläpiha talon ja tien välissä on paljasta kalliota, josta rakentamisen yhteydessä poistettiin se vähäinenkin maa-aines jota siellä oli.

Ilmansuunta on suoraan etelään, mikä tietää paahdetta ja kuivuutta kuumina kesinä. Mutta kummallakin puolella naapuritonteilla on korkeita puita, joten suoraa auringonpaistetta ei osu montakaan tuntia samaan paikkaan edes keskikesällä.

Neljän perusasia on se, että tontti viettää aika jyrkästi rantaan. Vesi ei jää seisomaan mihinkään, vaan valuu suoraan järveen. Tasaisinta on saunamökin ja rannan välissä ja siellä ovat kukkapenkkini ja pihan ainoa nurmikkoalue. Keväisin ja sateisina kesinä alue on märkä.

Miten tämän puutarhan voisi luokitella? Ehkä näin: pikkuisen kukkatarhaa tuolla, perinnepuutarhaa tuolla, uutta pihaa tuolla, vesipuutarhaa tuolla, kivikkopuutarhaa tuolla, metsäpuutarhaa tuolla.




lauantai 15. maaliskuuta 2014

Keinutuolisuunnittelua

Tähän aikaan vuodesta on kiva istua saunamökin keinutuolissa ja selailla puutarhakirjoja.

Aloitan aina englantilaisesta The Ultimate Container Gardener -kirjasta. Sen avulla on mukava miettiä, millaiset ruukut ja amppelit olisivat seuraavana kesänä kivoja. Useana kesänä yritin kasvattaa kirjan mallin mukaan sellaisen pyöreämuotoisen tuoksuherneamppelin. Ei ihan onnistunut. Tuoksuherneen rimpulataimet vain roikkuivat amppelin rei'istä pää alaspäin, kunnes heittivät henkensä. Nykyään kasvatan kyllä tuoksuherneitä niin ruukuissa kuin amppelissakin, muttta ne saavat kasvaa ihan rauhassa ylöspäin. Mutta aina tästä kirjasta saa jonkin väri- tai kasviyhdistelmäidean.

Seuraavaksi tartun Suomalaiseen perennakäsikirjaan. Palauttelen mieleen, mitä kaikkea pihassa kasvaa ja teen pieniä rukseja niiden perennojen kohdalle, joilta se puuttuu. Joka vuosi rukseja tulee vähän enemmän, mutta kyllä niitä välillä on poistettavakin. Viimeksi taisin poistaa ruksin kesäkulleron kohdalta. Luen hoito-ohjeita ja mietin, viihtyisikö jokin kitukasvuinen paremmin jossain toisessa paikassa.

Keväisinä lauantai-iltapäivinä saunan lämmitessä käyn läpi kaikki puutarhakirjani ja selailen myös vanhoja puutarhalehtiä. Tänä keväänä luen aikaisempaa tarkemmin kirjojen hyötypuutarhaosuudet. Aion nimittäin kasvattaa jonkin verran tavanomaista enemmän syötävää. Tai ainakin yrittää. Aikaisemmat kokeiluni eivät ole aina olleet onnistuneita. Yhtenä kesänä satoa tuli 10 herneenpalkoa, toisena 3 kesäkurpitsaa ja  2 tomaattia.

Suosikkeja:
Stephanie Donaldson: The Ultimate Containen Gardener
Antti Riikonen: Suomalainen perennakäsikirja
Karin Berglund: Din trädgård
Pihan ja puutarhan pikkujättiläinen (Riikonen, Tolvanen)
Suomalainen piha ja puutarha (Alanko, Koivunen, Regårdh, Saarinen)

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kirvoja maaliskuussa

Viherhuoneessa on jo kuukauden kasvanut kaupasta isoina taimina ostetut minttu, rosmariini ja timjami. Pari päivää sitten leikkasin mintusta ruoanlaittoa varten useita versoja. Nipistelin lehtiä irti sormin, mutta sormet olivatkin äkisti kumman kosteat - mintunvarret olivat täynnä kirvoja. Maaliskuussa. Mintunoksat kompostoriin, ja itse kasvi lensi pihalle. Nyt, kahden pakkasyön jälkeen näyttää siltä että minttu on kyllä elossa, mutta kirvat kuolleet. En taida kasvia silti viherhuoneeseen ihan heti palauttaa. Siellä kun asuvat viherkasvieni lisäksi kaikki talvehtineet pelargoniat, niistä viikko sitten ottamani pistokkaat sekä ne siemenestä kasvattamani pikkutaimet jotka ovat jo saaneet siirron olohuoneen lämmöstä viherhuoneeseen kasvamaan. En ole kirvoja löytänyt muista kasveista, mutta tiukasti niitä kyllä pidän silmällä.

Tänä talvena ei viherhuoneessa ole muita ötököitä ollut. Toissatalvena oli joitain tunnistamattomia öttiäisiä, jotka levisivät kasvista toiseen ja pitivät erityisesti pelargonioista. Eivät ne mitään suurempaa haittaa aiheuttaneet, ja hävisivät kun pelargoniat siirtyivät kesäksi ulos.

Ensimmäisenä blogikuvana tässä yksi viime kesän onnistumisista, pioniunikkoja yläpihan kallion päältä heinäkuussa.



Ja sama paikka elokuussa.