Katselua ja kastelua

Nyt on puutarhurin onnen päivät. Puutarha kasvaa ja kukkii omillaan, puutarhurin ei tarvitse kuin kastella. Tarvittaessa. Muun ajan voi katsella ja ihailla. Ja aikaa jää hyvin myös riippumatossa lueskeluun, kirja päivässä on sopiva tahti.

Päivittäisillä kukkakävelyillä, kukkapenkkikierroksilla ja ruukkujen tarkkailuistunnoilla näkee viimeistään nyt, miten viimevuotiset istutukset ovat onnistuneet, mitkä kasvit ovat kärsineet tai kokonaan kuolleet ja miten hyötykasvien kasvatus tänä kesänä onnistuu.

Varjolilja kuusen alla

Kukkakäveilyillä törmää myös iloisiin yllätyksiin. Jostain syystä 10 vuotta vanhat varjoliljat heittivät kaikki henkensä tänä kesänä. Ne nousivat kyllä maasta, mutta muuttuivat sitten yksi toisensa jälkeen keltaisiksi ja kuihtuivat pois. Mutta linnutpa ovat lahjoittaneet kaksi uutta. Toinen kukkii mansikoiden ja kielojen seassa saunamökin edessä ja toinen roskapöntön takana melkein tien vieressä, kuusen alla. Viimevuotinen tuliunikko on kylväytynyt itsekseen ja aloittelee juuri kukintaansa unikkopellon reunassa.

Pohjoismaiden värit -kukkapenkki, jonka perustin viime kesänä, voi hyvin. Kaikki taimet ovat lähteneet kasvuun, mikäli muistan oikein, mitä istutin sinne. Kuunliljat ovat aivan pikkuruisia, mutta ne ovatkin tuossa penkissä vain odottamassa sitä että varjopenkki valmistuu. Palavarakkaus on kasvanut reilusti yli metriseksi ja näkyy yläpihalta rinneangervojen yli. Se ei ollut tarkoitus, varsinkin kun rinneangervojen pinkki kukinta osui noin viikon ajan yhteen palavanrakkauden kirkkaanpunaisen kanssa. Yritän sopeutua ajattelemalla että palavarakkaus lähettää katselijalle kutsun: "tule katsomaan, täällä on muitakin kukkijoita". Kukkapenkin siniset kukkijat taas ovat aikalailla violettejä. Kirkkaanpunainen ja violetti eivät nekään vierekkäin aivan silmää hivele.

Hyötypuutarhani kukoistaa, poikkeuksellisesti. Olemme olleet jo kaksi viikkoa omavaraisia salaatin, pinaatin, rucolan ja yrttien suhteen. Varsinkin pinaattia ja sileälehtistä persiljaa on yllin kyllin. Jopa basilika kasvaa. Vain kesäkurpitsa kituu. Siitä ei taideta saada satoa tänä vuonna lainkaan.

Kesäkukat kärsivät kylmästä ja sateisesta kesäkuusta. Portulakka lakkasi kukkimasta ja sai viettää juhannuksen viherhuoneessa. Tsinniat ovat edelleen surkeita, niistä ei taida tulla mitään. Mutta tuoksuherneet, kelloköynnökset, ritarinkannukset, koristetupakat, krassit ja kaikki pelargoniat ovat toipuneet kesäkuun koettelemuksista ja kasvavat nyt vauhdilla. Ensimmäiset siemenestä kasvattamani dahliat ovat alkaneet kukkia.

Ei tässä kuitenkaan ole vain maattu riippumatossa tai seisty letkunjatkeena. Viime viikolla kunnostin parin neliön alueen vanhaa kukkapenkkiä. Sen oli vallannut juolavehnä. Vaihdoin pintamaan ja jaoin samalla narsissien ja tulppaanien sipulit. Istutin akileijoja ja verihanhikkeja sekä reunaan monivuotista laventelia, jota sain ystävältä.

Tällä viikolla tein vanhan irispenkin ja Pohjoismaiden värit yhdistävän kukkapenkin. Yhteensä uutta kukkapenkkiä on noin neljä neliötä.  Tein sen kokonaan kohopenkkinä, vain vanhan kannon kohdalle tulee syvempi multakohta. Alimmaiseksi aaltopahvia, päälle viitisen senttiä sanomalehteä, alimmaksi viimevuotista kompostia, sitten hyvin maatunutta kompostia ja päälle kaupan multaa. Työ sujui helteestä huolimatta sutjakkaasti, kun apuakin oli saatavilla.

Nyt, riippumatossa tai keinutuolissa, säästä riippuen, voin kaikessa rauhassa miettiä, mitä muuta kuin jo alkukesän aikana hankkimani päivänliljat ja saksankurjenmiekat tähän uuteen kukkapenkkiin tulee. Ainakin sinivaleunikot pikkuisen mieltäni kutkuttavat.

Uuden kohopenkin pohjaa