Puoli vuotta ja kaksi kukkaa

Tadaa: kukka

On kulunut lähes päivälleen puoli vuotta siitä, kun hiihtoloman jälkeen laitoin kelloköynnöksen siemenet multaan. Nyt on ensimmäiset kaksi kukkaa auki. Voi olla että myös viimeiset, sillä vaikka nuppuja on, niin ne eivät ehkä selviydy ensi yöstä.

Tämän vuoden uutuus oli valkoinen kelloköynnös. Hyvä että oli, sillä molemmat kukat ja kaikki nuput ovat valkoisissa köynnöksissä. Istutin kolmeen ruukkuun kuhunkin yhden violetin ja yhden valkoisen taimen. Taimet erottaa siitä, että valkoisella on kirkkaanvihreät lehdet, kun violetin lehdet ovat paljon tummemmat.  Ajattelin tietysti, että valkoiset ja violetit kukkavarret kietoutuvat kukkiessaan somasti toisiinsa. Ei se ihan niin mennyt.

Violetit kelloköynnökset olivat koko kesän vaikeuksissa. Aluksi oli  liian kylmää, sitten liian kuivaa ja lopuksi varmaankin liian märkää. Valkoiset selviytyivät paljon paremmin, kiemurtelivat ohi tukisäleikkönsä takana kasvavien puiden oksille ja kurottivat jopa veden yli. Nuppuja niihin tuli jo elokuun puolivälissä, ja olenkin joka päivä vaeltanut uskollisesti ja toiveikkaana niitä katsastamaan. Mutta ei siis yhtään avonaista kukkaa ennen kuin nyt.

Olin ajatellut kokeilla yhden ruukun talvettamista, jotta kukinta käynnistyisi ensi kesänä edes vähän aikaisemmin. Mutta ei taida maksaa vaivaa, sen verran surkastuneen näköisiä köynnökset ovat. Menkööt kompostoriin. Jää enemmän tilaa paremmille taimille.

Muut siemenestä kasvattamani kesäkukat sen sijaan voivat mainiosti ja kukkivat oikein kelvollisesti. Dahliat komistuvat päivä päivältä. Niitä ajattelin suojata ensi yönä lakanalla. Rantapadan leijonankidat ja koristetupakka aloittivat uuden kukoistuksen. Toivon että jokseenkin lämmin järvi suojaa niitä hallalta. Samoin kuin tuoksuherneitä ja riippapelargoneja.

Tuoksuherneitä

Pelargonit ja bougainvillea ovat nyt kuitenkin sisällä pakkasta paossa. Osa saunassa, osa viherhuoneessa. Jos ilmat lämpenevät, nostan ne vielä takaisin ulos. Kovin monta kertaa en kyllä nosteluhommaan ryhdy, ruukkuja kun on parikymmentä, osa isoja ja painavia.

Yläpihan kukkaniitty, jossa heinäkuussa kukkivat pioniunikot, on nyt taas aika hieno. Auringonkukat tervehtivät kotiintulijaa,  ja niiden juurilla kukkii tuliunikkoja ja kosmoskukkia. Auringonkukka "Copper queen" on väriltään upean tummankeltainen, mutta pituutta sillä on vähän turhankin paljon. Kosmoskukat innostuivat kasvamaan oikeastaan vasta elokuun sateiden jälkeen. Kauempaa kun katsoo, niin ei huomaa, että juolavehnä on tunkenut pohjakankaan läpi ja melkein vallannut koko kukkaniittyni, ja nokkonenkin, tuo iänikuinen riesa, pyrkii aluevalloituksiin.

Kukkaniitty syyskuussa

Syyskukkijoita perennapenkeissä

Verikurjenpolvi

Kukkasipuliostoksilla käydessäni en päässyt ohi loppukesän perennatarjouksista, ja niin sitten istutin vielä neljä perennaa kahteen uusimpaan kukkapenkkiin. Päivänlilja ja saksankurjenmiekka pääsivät kaltaistensa seuraan, ja syyskaunosilmä ja ruusunätkelmä viimekesäisen penkin aukkopaikkoihin.

Tein samalla tehdä kesän viimeisen kitkemiskierroksen sekä inventaarion siitä, miten viimevuotiset istutukset ovat lähteneet elämään. Hyvin ovat lähteneet, se on kyllä sanottava. Jopa aivan loppusyksystä istutetut perennat ovat voimissaan.

Muutama pettymyskin on tullut, mutta ei niitä kannata surra. Punapäivänkakkarat eivät tehneet kukan kukkaa, ei edes nuppuja. Upea tummanlila malvakin teki vain lehtiä. Kaksi salkoruusua jätti kukkimatta. Toisessa on nyt nuppuja, mutta ne vienee tulevalla viikolla halla. Kaikki nämä voivat kuitenkin yllättää ensi kesänä, hengissä kun kuitenkin ovat.

Perennapenkeissä on vielä paljon silmäniloa. Pallohortensia, kultapallo, meksikoniiso, väriminttu, palavarakkaus, malva, pikkusydän, syysvuokko, lila syysasteri, kellopeippi ja muutama kärhökin kukkivat täyttä päätä alapihan kukkapenkeissä.

Alppikärhö syyskuussa

Uuden kukinnan ovat aloittaneet alppikärhö, verikurjenpolvi ja illakko. Kesällä istuttamani tuoksuorvokkikin alkoi juuri kukkia. 

Yhtä saa kuitenkin odottaa, kuten aina. Valkoinen syysasteri on täynnä nuppuja, mutta yhtään kukkaa ei ole auki. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kukinta jää pakkasten alle. Hyvällä syyllä voi kysyä, mikä on tuon perennan olemisen oikeutus.

Kiskoin mullasta myös tuoksuliljojen ja muiden keväällä istuttamieni sipulikukkien varret. Koitan muistaa ensi keväänä istuttaa niitä vain ruukkuihin, sillä ne ovat liian huomiotaherättäviä perennapenkeissäni. Kukkaportaille muiden näyttävien kesäkukkien ja bougainvillean seuraan ne sen sijaan sopivat hyvin.

Siirryin jokin aika sitten kastelemaan ruukut letkun sijaan pienellä kastekannulla. Ihan vain siksi että se on hitaampaa. Kuljen järven ja ruukkujen väliä, tarkastelen kukkiani ja mietin niiden kohtaloa: talvetukseen vai kompostoriin? Ja hyvä, että olen valmistautunut, sillä yöpakkanen uhkaa, ja ensimmäiset 12 ruukkua siirtyivätkin tänään viherhuoneeseen. Mutta mielelläni ne vielä siirtäisin ne sieltä takaisin ulos.

Kasvitieteellisiä tulppaaneja ja vähän muutakin

Olin ajatellut olla hillitty tämänsyksyisten sipuli-istutusten kanssa. Olen  kolmena edellisenä syksynä upottanut kukkapenkkeihin niin paljon ja monenlaisia sipuleita, että ajattelin ottaa nyt vähän rauhallisemmin. Kunnes oli vähän luppoaikaa ja tietokone auki ja vips, olin tilannut satakunta sipulia.  Eikä se siihen jäänyt. Sipuleita oli tänään noin 200 ja pelkään, että lisää on tulossa.

Kaikki on kasvitieteellisten tulppaanien syytä. Ne ovat vastustamattomia. Ensiksikin siksi, että ne ovat helppoja, sillä niitä ei tarvitse nostaa ylös kukinnan jälkeen. Ne kukkivat vuodesta toiseen ja viihtyessään leviävätkin. Ne on myös todella helppo istuttaa. Istutussyvyys on 8-10 cm, eikä kuopan tarvitse olla iso. 

Sipulit ovat täydellisiä, oikeita sipulimaailman kaunottaria. Välillä on kyllä vaikea tietää, miten päin ne tulisi kuoppaan tökätä. Ja lopuksi, pienet kukat matalissa kukkavarsissa ovat ihastuttavia. Tervetuloa, Cynthia, Red Hunter, Bright Gem, Little Beauty ja muut.

Muitakin sipuleja tuohon kahteensataan mahtui. Pionien väliin istutin kolme tiikerililjaa, Paul Olssonin vinkistä. Punaisia ja keltaisia apeldoorn-tulppaaneja, joita ei myöskään tarvitse nostaa kesällä ylös, istutin aidan viereen niin että näen ne sitten keväällä sänkyni viereisestä ikkunasta. 

Uuden kukkapenkin reuna sai keltaisia ja violetteja krookuksia, joita nyt vaan ei voi koskaan olla liikaa. Aina pitää myös kokeilla jotain ihan uutta ja sen kunnian saa tänä syksynä koiranhammas. Sipulit näyttivät todellakin hampailta.

Narsisseja istutin nyt vain vähän. Mutta kaikki pääsiäisnarsissit ovat vielä ruukuissaan. Ne ovat viettäneet kesän ulkona sateelta suojassa ja ovat nyt istutusvalmiita. Ne pääsevät yläpihalle ison kiven juureen. Istutin sinne kyllä viime syksynäkin jotakin, mutta vain yksi ainokainen narsissi siellä kukki.

Mikään muu puutarhatyö ei ole niin palkitsevaa kuin kukkasipuleiden istuttaminen. Palkinto tulee jo puolen vuoden kuluttua ja parhaaseen aikaan silloin, kun mikään muu ei vielä kuki ja puutarhuri kaipaa iloa silmille talven värittömyyden jälkeen.

50 uutta perennaa

Tämän vuoden ensimmäiset perennahankinnat tein huhtikuussa puutarhamessuilla. Eilen ostin viimeiset. Laskin että viitisenkymmentä uutta perennaa on tullut istutettua.

Päivänliljat ja saksankurjenmiekat ovat olleet ylimmäisinä hankintalistallani. Ne on kaikki istutettu uuteen kukkapenkkiin alapihalle. Päivänliljoja on yli 10, joten lisähankintoihin ei varmaankaan tule tarvetta, jos ne vain selviävät talven yli. Saksankurjenmiekkoja sen sijaan on olemassa niin monenvärisiä, että niitä tule varmasti vielä osteltua lisää, kun jokin hieno osuu tielle.

Kirkkonummelaisen Kallen Kukkatarhan perennojen loppuunmyyntiale oli menneenä viikonloppuna ja sieltä tein viimeisimmät hankinnat todella edulliseen hintaan: päivänliljoja, akileijoja ja monivuotisia unikkoja. Siellä tulee aina tehtyä myös heräteostoksia. Ne ovat juuri niitä joita sitten seuraavana kesänä hämmästelee, kun ei ole mitään mielikuvaa siitä, mitä on tullut istutettua.

Viime vuonna istutin uuteen suureen kukkapenkkiin loppukesästä vielä monenlaisia perennoja, useimmat juuri Kallen Kukkatarhan taimia. Tänä viikonloppuna selvisi, mikä on kauniin violetti kasvi, jolla on hauskanmuotoiset kukat. En ole löytänyt sitä yhdestäkään perennakirjastani, mutta käynti Kallella selvitti asian. Se on meksikoniiso.

En suunnitellut viimekesäisiä istutuksiani kovin tarkasti, mutta sikäli tuli onnistuminen, että kukkapenkin oikea laita kukkii keväällä ja alkukesästä, keskiosassa on heinäkuun kukkijoita ja loppukesän kukkijat ovat vierekkäin vasemmalla. Pallohortensia, matala kultapallo "Goldquelle" ja  meksikoniiso näyttävät hyvältä vierekkäin. Väriharmoniaa rikkoo jonkin verran kukintaansa lopetteleva punainen väriminttu meksikoniison vieressä. Meksikoniiso on myös noin 70-senttisenä sopivan kokoinen peittämään kellastuvan alkukesän kukkijan, särkyneensydämen lehdet.

Outo kuvakulma johtuu siitä, että valkoista ja keltaista on todella vaikea kuvata. Kuvasin niitä pitkin päivää ja vasta illalla sain jotakuinkin onnistuneen otoksen. Ja senkin tällaisesta vinksahtaneesta kulmasta.

Istutin vihdoin maahan myös kaksi keväällä ostamaani ulkomurattia. Ne pääsivät aidan luo persiankeltaruusun viereen, ja toivon että ne talvehtivat hyvin ja alkavat kiivetä pitkin aitaa. Istutin ne alkukesästä hätäpäissäni ruukkuihin kirjavalehtisten pelargonioiden kanssa. Ruukut nostin kalliolle pihapolun varrelle, erilleen muista ruukuista, koska pelargonioiden väri on kirkkaanpunainen. Kesän aikana köynnöskuusama kasvoi ruukkujen yli ja lopputulos oli aika hauska. Ruukut katosivat näkyvistä ja punaiset pelargonit kukkivat vihreällä alustalla.