lauantai 15. marraskuuta 2014

Orkideat

Sain ensimmäisen orkideani kahdeksan vuotta sitten Kööpenhaminassa lahjaksi. Olin hiukan kauhuissani, sillä en ollut koskaan rohjennut ajatella, että pärjäisin orkideojen kanssa. Lahjan mukana seurasi onneksi hyvät ohjeet:

  • valoisa ja lämmin paikka, mutta ei suoraa auringonpaistetta
  • suojaruukku, jonka pohjalle pari pientä kiveä
  • kastellaan niin, että suojaruukku täytetään vedellä, annetaan seistä muutama tunti, valutetaan, suojaruukku kuivataan
  • kasvukaudella kastelu joka toinen viikko, lepokautena kerran kuussa
  • ei tarvitse lannoittaa eikä vaihtaa multaa
Näillä ohjeilla vanhin orkideani viettää pian 8-vuotissyntymäpäiviä. Kööpenhaminassa ostelin orkideoja pikku hiljaa lisää, niin että neljä vuotta sitten Suomeen muutti 6 ruukkua. Nyt niitä on kahdeksan. Helpompia sisäkukkijoita ei ole.

Vain yksi on kuollut. En tiedä miksi, lehdet vain muuttuivat ruskeiksi ja kasvi kuolla kupsahti.

Kastelun kanssa ei tosiaankaan tarvitse olla turhan tarkka. Joskus, varsinkin kesällä, orkideat saattavat unohtua kastelematta moneksi viikoksi. Ja olen myös monesti antanut niiden seistä kasteluvedessä yli yön, jopa kaksi, eivätkä ne ole moksiskaan.

Sen sijaaan orkideat eivät todellakaan pidä suorasta auringonpaisteesta. Orkideat viettävät kesän viherhuoneessa, jossa on niille juuri sopivan valoisaa, mutta aurinko paistaa sinne vain varhain aamulla. Talveksi ne kuitenkin siirtyvät lämpimämpiin oloihin olohuoneen ikkunoille. Kaikki on hyvin siihen asti, kunnes kevätaurinko alkaa loistaa eteläiseltä taivaalta järven yli suoraan olohuoneeseen ja orkideoihin. Silloin orkideat pitäisi siirtää suojaan ja jos se jää tekemättä, niin orkideat alkavat näyttää kurjilta ja nääntyneiltä ja lehdet tippuvat. Kyllä ne kesän aikana viherhuoneessa toipuvat, mutta aikansa se vie.

Kylmästä vedosta orkideat järkyttyvät ja saattavat tiputtaa kaikki kukkansa kerralla muutamassa tunnissa.

Orkideat kukkivat kiltisti kerran vuodessa. Juuri nyt on kukassa vain yksi. Viidessä kasvaa kukkavana, joten jouluksi on luvassa kukkia.

Kukkavanojen katkaisemisesta kukinnan jälkeen on monenlaisia ohjeita. Yleensä katkaisen kukkavanan kokonaan, mutta olen kokeillut myös sitä, että jätän osan varresta tököttämään. Kyllä orkidea kasvattaa uudet kukat tällaiseenkin kukkavarteen, mutta kokemukseni mukaan kukkia tulee vähemmän ja ne ovat pienempiä kuin kokonaan uudessa kukkavanassa.

Lannoittamisen suhteen olen nyt kahden vaiheilla. Muutama kasvussa oleva kukkavana on aika hento. Parissa orkideassa on tällä hetkellä vain yksi lehti. Joten ehkä niukka lannoitus olisi tarpeen, näin kahdeksan vuoden jälkeen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti