Rantatöitä

Välillä on tehtävä sellaistakin, joka ei ole varsinaista puutarhatyötä eikä mitenkään hauskaa puuhaa. On raivattava rantapöheikkö.

Ryhdyin työhön viime viikonloppuna. Silloin satoi niin usein, että sain lauantaina käytyä läpi puolet rannasta ja sunnuntaina toisen puolen. Rantalepikko ehtii kesän aikana kasvaa metriseksi. Usein katkomme versot kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäisen kerran aikaisin keväällä, kun poltamme risuja muutenkin, ja toisen kerran loppukesästä.

Tänään oli aika kuljettaa risut pois, yläpihan nurkan jortsuun. Siellä saavat odotella kevättulia. Mutta mikäs on kottikärryjä yläpihalle lykkiä, kun siellä raatajaa tervehtivät auringonkukat.

Rantapöpelikköä

Kaksi kertaa kesässä pitää myös ottaa pitkävartiset ruohosakset veneeseen mukaan ja katkaista rantakaislikko. Tähän hommaan tarvitaan kaksi. Minä soudan ja siippa riehuu tuhdolla ruohosaksien kanssa. Lopuksi kaislat kerätään rautaharavalla rannasta käsin, ja jortsuun vie niidenkin tie.

Rannassa kasvaa luonnostaan ranta-alpia, kurjenjalkoja ja keltakurjenmiekkoja. Mieleni tekisi istuttaa sinne narsisseja ja rantakukkia, mutta en ole oikein rohjennut kokeilla, sillä joinain keväinä järvi nousee korkealle ja vesi peittäisi istutukseni kokonaan. Rantaa asuttaa myös vesirottayhdyskunta. En oikein viitsisi järjestää niille kukkasipuliravintolaa aivan nenän alle.

Ehkäpä vesirotatkaan eivät pidä narsisseista. Niillä voisin aloittaa. Näin kerran Kööpenhaminan pohjoispuolella puutarhan, joka rajoittui pieneen järveen. Nurmikko jatkui rantaan asti, ja huhtikuussa koko ranta oli täynnä narsisseja. Täällä meillä vaarana on kyllä se että narsissien sipulit plumpsahtelevat vesirottien rei'istä suoraan järven pohjaan.

Nyt kun pitkästä aikaa oli sateeton viikonloppu, ei auttanut myöskään muu kuin tehdä kitkentäkierros kukkapenkeissä. Vuohenputki oli sateisten viikkojen aikana vallan villiintynyt. Vuohenputkea nyhtäessäni siirsin samalla maata pitkin kasvaneen ja kukintansa lopettaneen kärhön kohti oikeaa kasvusuuntaansa. Myöhästyin tästä kesällä, enkä uskaltanut kajota kukkivaan kärhöön, sillä kukkavarret katkeavat helposti. Onneksi sen alle jäänyt, vuosi sitten istutettu pioni oli kestänyt koettelemuksen.

Yksi loppukesän kaunottarista, syysvuokko, kasvoi kärhön läpi ja kukkii juuri nyt ja vielä pitkään.

Syysvuokko ja ötökkä

"Kauneuspuutarhoja"

"Lapsesta, joka kasvaa hyvässä puutarhaympäristössä ja leikkiessään oppii hoitamaan ja vaalimaan kukkia, tulee hyvä ihminen", kirjoittaa puutarha-arkkitehti Paul Olsson mökin vintiltä löytyneessä kirjassaan Suomen puutarhataidetta (1947, Otava). Samassa pahvilaatikossa oli toinenkin vanha puutarhakirja: Suomalaista puutarhataidetta (1929, Otava), jonka on kirjoittanut Jenny Elfving. Teokset olivat hauskaa kulttuurihistoriallista luettavaa heinäkuun helteillä riippumatossa.

Elfvingin kirjassa esitellään 15 suomalaista "kauneuspuutarhaa". Puutarhat ovat huviloiden ja kartanoiden puutarhoja lähinnä Kulosaaressa, Kauniaisissa, Kirkkonummella ja Espoossa. Joukossa on useita Paul Olssonin suunnittelemia puutarhoja.

Olssonin kirjan motivaationa on sodan runtelemien puutarhojen elvyttäminen ja uuden puutarhainnostuksen luominen.  Olsson esittelee erilaisia puutarhatyylejä ja käy perusteellisesti läpi kaikki puutarhan perustamiseen liittyvät osa-alueet. Koristekasvien valintaan liittyvästä pitkästä luvusta saa aika hyvän käsityksen siitä, mitä kasveja suomalaisissa puutarhoissa tuolloin käytettiin.

Kirjoitin aikaisemmin lukeneeni jostain että atsaleat tulivat Suomeen 80-luvun alussa. Täyttä puppua. Azaleat mainitaan kummassakin kirjassa, Olssonin kirjassa kuvan kera. Olsson myös toivoo, että niitä käytettäisiin paljon enemmän niiden suuren koristeellisuuden takia.

Kummassakin kirjassa on runsaasti valokuvia, mutta ne ovat tietenkin mustavalkoisia. Kasvien nimet mainitaan lähes aina tekstissä ja kuvateksteissä vain latinaksi, mikä hieman vaikeuttaa lukemista. Mustavalkoisista kuvista ja latinalaisista nimistä ei aina helpolla selviä, mistä kasveista on kysymys. Onneksi Elfvingin kirjassa on muutaman puutarhan esittelyn lomassa pitkiä kasviluetteloita, joissa nimet ovat sekä suomeksi että latinaksi.

Elfvingin kirjassa on kaksi espoolaista puutarhaa: Dalbyn taidepuutarha Bodom-järven rannalla ja Espoon  kartanon puutarha. Paul Olsson on suunnitellut kummatkin. Hänen kirjassaan puolestaan on useita kuvia Espoon kartanon hienosta puutarhasta. Onkohan kummastakaan puutarhasta enää mitään jäljellä?

Yhdestä Paul Olssonin kehotuksesta taidan ottaa vaarin: "Pionien joukkoon sopii istuttaa tiikerililjaa, Lilium tigrinumia, joka aloittaa kukkimisensa elokuussa pionien lopettaessa". Tiikerililja sopii hyvin pionipenkkini violettien kärhöjen ja pinkkien syysvuokkojen kanssa yhteen, joten kiitos vinkistä, herra Olsson.

Lisätietoa:
Jenny Elfving
Paul Olsson

Elokuussa kukkii

Siemenestä kasvatettujen kesäkukkien paras kukinta-aika on elokuussa. Tästä syystä ostankin aina kaupan kesäkukkia muutamaan isoon ruukkuun ja amppeliin alkukesästä ja asetan ne kaikkein näkyvimmille paikoille. Muuten olisi aika ankeannäköistä.

Mutta nyt todellakin kukkii. Vain kelloköynnökset ovat vielä kukitta. Valkoiset ovat sentään tehneet nuppuja, joita olen toiveikkaana käynyt katsomassa jo ainakin 10 päivän ajan, mutta yksikään ei ole auennut. Liloissa ei ole edes nuppuja.

Viimeisimmät kukinnan aloittaneet ovat auringonkukat. Kaksi aukaisi kukan tänä aamuna.  Varret ovat parimetrisiä ja kukat ovat upean syvänkeltaiset. Lajike on Copper queen. Niitä on tulossa vielä monta lisää.

Oppineittenkukka kukkii myös, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Alkukesän kylmät kelit ja sateet tuhosivat puolet taimista, ja sitten jokin ötökkä söi lehdet repaleisiksi, mutta upeita, isoja ja hienonvärisiä kukkia on silti tullut kymmenkunta. Pussissa lukee "daaliakukkainen syvänpunainen Meteor', mutta vain yksi kukista on punainen.

Toinen kukkija, joka ei vastaa siemenpussin kuvausta, kuvasta puhumattakaan, on krassi. Istutin niitä kahdesta pussista: Golden Jewel ja Jewel Cherry Rose. Golden Jewel on haaleankeltainen ja yksinkertainen. Piti olla tummankeltainen ja kerrottu.  Punaisen taas piti olla voimakkaan pinkki, mutta niitä on aivan kaikenlaisia punaisia. Krassit kärsivät pitkin kesää kirvojen hyökkäyksistä.

Ritarinkannukset kukkivat padassa laiturin vieressä. Istutin niiden seuraksi koristetupakkaa "Perfume Deep Purple". Niistä tuli onnistunut yhdistelmä. Koristetupakassa on todella kaunis tummanvioletti väri.  Istutin pataan myös muutaman purppuravaulan taimen, mutta niistä ei tullut mitään. Sade katkoi varret.

Vuoden onnistunein siemenkokeilu on kuitenkin ollut daalia 'Mignon Mix'. Istutin esikasvatetut taimet kesäkuussa kahteen suureen ruukkuun, 4 kumpaankin. Ensimmäiset kukat ilmaantuivat heinäkuun puolivälissä, ja nyt niitä tulee koko ajan lisää. Oransseja, pinkkejä, punaisia, valkoisia, liloja ja tuollainen kuvassa oleva oranssinkirjava. Kukat ovat yksinkertaisia ja jotenkin ihastuttavan kukkamaisia, oikein kukkien prototyyppejä.

Suurin pettymys puolestaan on ollut ihmekukka. Ensimmäistä kertaa kokeilussa sekin. Ostin kevään puutarhamessuilta 8 pötkylää. Esikasvatin ne kahdessa ruukussa ja ne kasvoivat nopeasti metrisiksi hujopeiksi. Kesäkuussa siirsin ne ulos ja sitten ei tapahtunutkaan mitään. Pari viikkoa sitten niihin alkoi vihdoin tulla pieniä, sinänsä ihan sieviä kukkia. Lähes kaikki ovat keltaisia, vaikka piti olla neljää eri väriä. Kukat aukeavat iltaisin, hyvällä säällä. En ole ihmekukkiin lainkaan tyytyväinen, suhteemme jäänee yhden kesän mittaiseksi.

Sato

Kasvimaan satoon olen jokseenkin tyytyväinen. Kahden kasvulaatikon paikka on selvästi aikaisempaa aurinkoisempi ja muutenkin parempi, sillä kaksi kasteluletkua yltää niihin. Yleensä kastelen järvivedellä, mutta muutaman kerran kun on ollut kiire, olen kastellut porakaivon vedellä. Sen letku kun on paljon lähempänä kasvimaata. Ötököiltä ja muilta vitsauksilta kasvimaani säästyi kokonaan, ei edes rucolaa käynyt kukaan verottamassa.

Hyvä sato:

• Mangoldi oli positiivinen kokeilu. Kasvoi nopeasti ja on tuottanut satoa jo yli kuukauden. 
• Pensaspavusta tuli hyvänmakuinen sato ja papuja tulee vielä lisääkin.
• Persiljaa, lehtipersiljaa ja sitruunamelissaa on yli oman tarpeen.
• Pinaattiin, salaattiin ja rucolaan voi aina luottaa. Omavaraisuus kesti noin kuukauden.
• Lehtikaalia on aivan älyttömästi. Pitäisi vielä keksiä mihin sitä käyttäisi.

Odotuksenmukainen eli ei kovin kummoinen sato:

• Herneestä tuli kolmisenkymmentä palkoa. Olivat kyllä vallan makoisia ja madottomia.
• Kaksi kesäkurpitsan tainta on toistaiseksi tuottanut 4 kurpitsaa. Hyviä olivat. Osa kurpitsoista mädäntyi ennen kuin pääsi kasvussa kunnon alkuun. Voi olla että kesäkurpitsoja tulee vielä lisää, mutta ensi kesänä vaihdan toiseen lajikkeeseen.

Huono sato:

• Basilika on kitunut koko kesän viherhuoneessa. On se kasvanut, mutta odotin ihanaa, isoa, tuoksuvaa basilikapehkoa. Tuli muutama harvakasvuinen ruipelo.
• Kanelibasilika, sitruunabasilika ja vihannesportulakka paleltuivat juhannuksen kieppeillä. Omaa syytäni, olisi pitänyt tajuta siirtää nekin viherhuoneeseen lämmittelemään.
• Kolmesta siemenperunasta kasvoi ämpärissä kolmisenkymmentä pientä pottua. Olivat kyllä herkullisia, mutta sato oli pieni. Ei aavistustakaan mitä tein väärin.

Yllättäjä:

• Valkosipuli. En edes tiennyt kasvattavani valkosipuleita. Sain viime kesänä ystävältä ruukullisen valkosipulin taimia. Istutin ne kasvulaatikkoon, mutta niistä ei tullut mitään. Syksyllä laatikon multa heitettiin yläpihan narsissipenkin reunaan ja istutin siihen kevätsipuleita. Nyt heinäkuussa huomasin siellä kummallisia kiemuroita: valkosipulit olivat täydessä kasvussa. Nostin yhden ja siellä oli kuin olikin oikein hieno valkosipuli, jonka pistin pataan heti samana iltana. Loput nostin kuivumaan nyt. Yritin letittääkin, mutta päädyin kiepauttamaan ne ponnarille. 

Bougainvillea

Sain bougainvillea lahjaksi muutama vuosi sitten. Se oli aika iso ja puumainen jo silloin. Olin hiukan ymmälläni sen kanssa, koska sen hoidosta ei ollut mitään kokemuksia. Uuden talon terassin kukkaportaat olivat kuitenkin valmistumassa ja ajattelin että niille bougainvillea tulee sopimaan oikein hyvin, jos vain talvettaminen onnistuu.

Ensimmäisen kesän se vietti terassilla ja viihtyi auringossa oikein hyvin. Syyskylmien aikaan leikkasin sen versoja todella paljon, niin että jäljelle jäi pienehkö pallo. Siirsin sen sisälle viileään ja pimeähköön huoneeseen. Se tiputti heti, parissa päivässä, kaikki jäljelle jääneet kukat ja lehdet. Joulukuussa siirsin hengettömän oloisen ja ruman rangan vielä viileämpään, mutta valoisaan viherhuoneeseen. Kasvi heräsi henkiin ja alkoi työntää pientä vihreää lehteä ja kasvattaa uusia versoja.

Se tarvitsi uuden ruukun. Olin kesällä nähnyt Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, millaisissa ruukuissa banaanit siellä asuivat: isoissa muoviruukuissa, jotka näyttivät aivan oikeilta terrakottaruukuilta. Sellaisen ajattelin sopivan hyvin bougainvillealleni, koska kevyttä ruukkua olisi helppo siirrellä ja siinä olisi hyvä bougainvillean kasvaa ja viihtyä monta vuotta.

Kiertelin puutarhaliikkeitä ja Bauhausista löytyi juuri oikeanlainen ruukku. Yksi kappale. Ajattelin että siitä saattaisi hyvinkin saada alennusta, viimeinen lajiaan kun oli ja oli jo loppukesäkin. Ei herunut alennusta. Tuumin, että ei tässä kiirettä ole, helmikuussahan ruukku vasta vaihdetaan, ja päätin kyttäillä ruuukkua jonkin aikaa. Se kun ei ollut ihan halpa. Kävin Bauhausissa pitkin syksyä ja aina yritin anella alennusta ruukusta. Ei tulosta. Marraskuun lopulla annoin periksi ja ostin ruukun alkuperäisellä hinnalla, suureksi harmikseni.

Kun ruukku oli kotona, päätin perehtyä bougainvillean kasvatusohjeisiin. Ja heti ensimmäiseksi opin, että uusi ruukku saa olla vain hiukan vanhaa suurempi, koska bougainvillean juuristo on pieni. Ostamani ruukku oli siis aivan liian suuri. Aikani harkitsin, mutta lopulta päätin kokeilla. Helmikuussa kasvi muutti uuteen ruukkuunsa ja siinä se on nyt ollut puolitoista vuotta.

Viime kesänä bougainvillea alkoi kukkia heinäkuussa ja se kukkikin todella upeasti. Tänä vuonna nostin sen ulos liian aikaisin. Hermo meni, sillä se oli ehtinyt kasvattaa pitkät versot kevään aikana viherhuoneessa ja tarttui kiinni kukkien kastelijaan joka käänteessä. Kylmä kesäkuu ei ollut etelän köynnöksen mieleen. Lehdet muuttuivat valkoisiksi ja osa versoista kaljuuntui kokonaan. Kirvatkin iskivät, mutta sain ne raidilla kuriin. Siinä sai luonnonmukaisuus unohtua kun bougainvillean henki oli kyseessä. Vaikutti jo siltä ettei kukkia tule tänä vuonna ollenkaan, mutta heinäkuun lopussa kukkia alkoi kuitenkin ilmaantua ja nyt se on jo oikein hienon näköinen.

Iso ruukku ei näytä bougainvilleä lainkaan haittaavan ja se hyöty sen koosta ainakin on että kesän tuulissa ja ukkospuuskissa ruukku pysyy pystyssä.

Keltaista vai ei?

Tuliunikkoja

Keltainen on lempivärini. Mutta kukkien värinä en siitä ole oikein piitannut. Ennen kuin aivan viime aikoina.

Sillon kun ryhdyin  kukkapenkkejä ensimmäistä kertaa kunnostamaan, alulla oli jo ajatus perinneperennoista, vaikka tuskin tuota sanaa tunsin. Siirsin vanhojen iriksien ja päivänliljojen seuraan mm. kultapiiskuja ja tarha-alpia ja kultapallon. Keltaisia kaikki. Ja sangen leviäväisiä. Kultapiisku kasvoi myös aivan liian korkeaksi, yli puolitoistametriseksi. Kultapallosta tuli vielä korkeampi hujoppi.

Kun seuraavan kerran kunnostin penkin, niin kaikki nuo saivat lähteä. Keltaisista vain kukkapenkin alkuperäinen asukas päivänlilja sai jäädä. Tarha-alpi sai lopullisen häädön, kultapallo ja piisku siirtyivät ryytimaan reunaan. Kultapiisku kukoistaa siellä edelleen, kultapallo ei viihtynyt ja hiipui pois.

Tässä vaiheessa, noin vuonna 2005, olin sitä mieltä että keltaisia kukkia en liiemmin kukkapenkkeihini halua. Keltaisia luonnonkukkia ja rikkaruohoja on niin paljon että niistä riittää keltaista pihaan vaikka kuinka niitä sinnikkäästi yrittäisi nitistää. Luonnonkasveista vain suikeroalpi saa armon silmissäni. Se on aika hauska ja sievä kasvi kiemurrellessaan milloin missäkin.

Kukkapenkkieni värit olivat silloin ja sen jälkeen kaikenlaiset pinkit, lilat ja murretut punaiset. Vähän valkoista siellä täällä. Pikkuisen oranssia ilopilkkuna.

Pidän kyllä edelleenkin näistä väreistä, mutta pikkuhiljaa mieleni alkoi kääntyä. Ihan itsekseen. Halusin vuohenjuurta iloiseksi kevätkukkijaksi. Huomasin että kultapallosta on myös matala versio. Kulta-akileija, mikä hieno keltainen väri. Ja kuinka ollakaan, kun suunnittelin viime kesänä uutta kukkapenkkiä, keltainen oli yksi lähtökohdista. Eihän muuten saa aikaan Ruotsin lippua.

Sittemmin olen huomannut, että itse asiassa monet lempikukistani, kuten kullero, kaliforniantuliunikko, narsissit ja auringonkukat ovat keltaisia. Sekä tietysti saavuttamaton haaveeni kevätadonis. Yläpihan kalliomme ei heinäkuussa näyttäisi yhtään miltään ilman keltaisia maksaruohoja.

Maksaruohoja

Uuteen kukkapenkkiin tulee keltainen kärhö. Persiankeltaruusun tulin ostaneeksi alennusmyynnistä. Keltaisesta pionistakin olen alkanut haaveilla. Keltaisuudelle ei näy mitään loppua.

Kärhöt

Kärhöt ovat näin elokuun alussa parhaassa kukassa. Aivan upeasti kukkivat saunamökin edustan ison kukkapenkin violetit kärhöt, joista toinen on "Pamela Jackmanii". Istutin sen keskelle kukkapenkkiä pionien taakse kymmenen vuotta sitten. Muutamaa kevättä myöhemmin luulin sen kuolleen ja istutin uuden, mutta "Pamela" virkosi ja nyt ne kukkivat molemmat sulassa sovussa lomittain pitkin kukkapenkkiä, pioneissa ja yläpuolellaan kiviterassin reunan rinneangervoissa kiipeillen. Uuden kärhön nimeä en tullut panneeksi muistiin. Se on vielä tummempi väriltään, ja terälehdet ovat avautuessaan paperimaiset.

Jackmanii ja toinen

Samassa penkissä kasvaa myös isokukkainen "Hagley Hybrid". Sen olen kyllä istuttanut parin metrin päähän siitä, missä se nyt kukkii. Tänä vuonna kukkia ei tullut kovinkaan monta, mutta sitäkin hauskemman näköisiä pinkit kukat ovat lymytessään pionien takana. Ne näkee parhaiten, kun kumartuu mökin terassilta katselemaan alaspäin.

Hagley ja maanpeitekärhön lehtiä

Myös vaaleanlila alppikärhö kasvaa tästä penkistä ylös pitkin rinneangervoja. Viime talvi koetteli sitä kovin ja kun keväällä siivosin penkkiä, niin kärhön molemmat paksut varret jäivät käteeni. Ajattelin silloin, että se oli sen kärhön loppu. Mystisesti se kuitenkin teki muutaman kukan. Ja nyt se on tehnyt valtavasti uusia versoja eli sen on täytynyt juurtua jonnekin rinneangervojen sekaan.

Kukkapenkin ja mökin välissä on vaikea paikka. En saanut siinä mitään menestymään, kunnes keksin kokeilla maanpeitekärhöä. Se menestyy siinä niin hyvin, että jos vain saisi, niin se peittäisi koko kukkapenkin. Kukat ovat myöhäiset ja mitättömät, mutta lehdet ovat komean tummanvihreät ja tekevät juuri sen mitä pitää eli peittävät kuivan ja hankalan paikan ja kiipeilevät pitkin terassin alustaa.

Toisessa kukkapenkissä hiukan lähempänä rantaa kärhöt peittävät vanhan, korkeaksi jätetyn männyn kannon. Siinä kasvavat vierekkäin valkoinen lumikärhö "Summersnow" ja violetti "Polish Spirit". Niiden on tarkoitus kukkia yhtäaikaa ja joskus se onnistuukin. Joinain vuosina vain toinen kukkii tai sitten kukinta osuu eri aikaan. Tänä vuonna molemmat kukoistavat. Lumikärhö on hienompi kuin koskaan.

Summersnow ja Polish Spirit

Nämä olivat kärhöjeni menestystarinat. Myös epäonnistumisia on tullut. Aidan viereen istutin kolme kiinan- ja viinikärhöä, joista yksi on kadonnut kokonaan ja kaksi muuta kasvaa kituen. Toinen niistä kyllä kukkii nyt, mutta ei kovinkaan valokuvauksellisesti. Paikka on kuiva ja varmaan liian varjoisakin. Olen myös kokeillut muutamia oikein suurikukkaisia kärhökaunottaria, mutta ei niistä ole ollut pitkää iloa.

Nyt istuttamista odottaa keltainen, avokukkainen alppikärhö. Se pääsee heinäkuun alussa tekemääni uuteen kukkapenkkiin. Kunhan vain helteet helpottavat sen verran, että jaksan ryhtyä istutuspuuhiin.