lauantai 18. huhtikuuta 2015

Pelargonien pelastusoperaatio

Muutama päivä sitten huomasin että jotkut viherhuoneessa talvehtineet pelargonit roikuttivat lehtiään ja näyttivät aika kurjilta. Jotkut näyttivät olevan kuoleman kielissä. Tammikuussa tarkastin kaikkien kunnon, otin pistokkaita liian pitkiksi kasvaneista versoista ja olin sitä mieltä, että mullanvaihdon kanssa voi hyvin odottaa, ehkä suorastaan toukokuulle jolloin ne voi ruukuttaa terassikuntoon.  Nyt tajusin että ei voi.

Ei ihme, että oli huonovointisuutta. Vanhat mullat olivat sellaisessa kunnossa, että kasteluvesi vain valui läpi aluslautaselle. Jotkut ruukut olivat niin täynnä juuria että multaa ei ollut nimeksikään. Pelargoni on muuten ihmeen pienijuurinen. Esimerkiksi kirjavalehtisellä, pistokkaasta kasvaneella Vanhimmalla kirjavalehtisellä pelargonillani on aivan mitätön juuristo, mutta silti se on sekä suurikokoinen että isolehtinen.

Viritin pressun pihalle ja vein pelargonit yksi kerrallaan mullanvaihtoon. Ei ollut kovin selkäystävällinen verstas, mutta ei urakkakaan ollut suuri. Kaksi huonovointisinta pelargonia heitin kompostiin. Ne olivat kolmevuotisia, siemenestä kasvattamiani, eivät kummoisiakaan.

Työmaa

Noudatin John Taylorin oppeja ja sekoitin ruukkuihin lecasoraa, kukkamultaa ja kanankakkaa. Irrottelin vanhat mullat ja istutin pelargonit uudelleen. Toivottavasti ovat tyytyväisiä.

Talvehtineita pelargoneja on 13 ruukullista. Viherhuoneeseen on lisäksi talven aikana muuttanut 30 uutta pelargonia: syksyllä ja talvella ottamiani pistokkaita, Plantagenista talvella ostamiani pikkupistokkaita, tänä keväänä siemenestä kylvettyjä sekä Nordiska trädgårdar -messuilta ostamiani. Tammikuun pistokkaista puolet kuoli, en tiedä miksi. Ajankohta oli väärä tai kastelin liikaa tai liian vähän. 'Emman' pistokkaasta tuli kuitenkin oikein pontevä, ja sen istutin tänään samaan ruukkuun emokasvin kanssa.

Näiden lisäksi on kesäksi tulossa 19 pelargonia Kallen kukkatarhasta. Verkkokaupassa oli niin hyvä tarjous, etten voinut vastustaa. Ruukkupula uhkaa, mutta  kukkaportaille kyllä mahtuu.

En ole minkään sortin vakavasti otettava pelargoniharrastaja, minä vain pidän niistä kovasti ja koitan parhaan kykyni mukaan saada ne elämään talven yli ja kukkimaan kesällä. Jos jokin kuolee, en jää suremaan.  Välillä vietän kuitenkin kuolaushetkiä Susanna Rosenin ihanan Suuren pelargonikirjan parissa. Sen innoittamana vihjailen siipalle Etelä-Afrikan mielenkiintoisesta luonnosta ja sulan milloin minkäkin ihmeellisen pelargonin kuvan eteen. Viimeisin etäihastukseni on Pelargonium sidoides, luonnonlaji, jonka "lehdet ovat sydämenmuotoiset, poimureunaiset ja sametinpehmeät. Kukat ovat tumman punaruskeat, miltei mustat". Ooh.





Susanna Rosen: Suuri pelargonikirja. 2010, Karisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti