Uusi suosikkityökalu

Perannapenkeissä on kasvu hyvässä vauhdissa, joka päivä näkyy jotain ilahduttavaa. Suureksi ilokseni esimerkiksi viime syksynä istuttamani, arka ruusunätkelmä näkyy selvinneen hyvin ja kasvattaa jo versoja. Mutta tietenkin myös perennapenkkien pahin vihollinen, vuohenputki, on aloittanut jokavuotisen valloituksensa. Nyt minulla on kuitenkin uusi ase sitä vastaan.

Vuosi sitten kirjoitin että lempityökaluni on kapea ja kevyt rautaharava. En tulisi toimeen ilman sitä, mutta nyt sen rinnalle suosikkiasemasta kilpailemaan on tullut Tukholman puutarhamessuilta ostamani hollantilainen puutarhakiekko. "Garden disc" luki lapussa. Pitkä puuvarsi, jonka päässä on pieni, teräväreunainen metallipyörylä.

Kiekko ja lapio

Lyhytvartisempiakin hollantilaismyymälässä oli tarjolla, mutta pitkävartinen oli se johon katseeni kiinnittyi. Ei ehkä olisi kiinnittynyt ellen olisi muutama vuosi sitten ostanut Helsingin puutarhamessuilta Kotipuutarhalehden osastolta saman firman kätevää kaivulapiota tai mikä lienee nimensä. Kaunis ja toimiva sekin, erityisesti perennojen siirtämisessä ja pienten kuoppien kaivamisessa vallan mainio kapistus. Aivan erityisen tyytyväiseksi tulin siitä, että sain kiekon lyhytvartisemman hinnalla. Olin jo maksamassa, kun työkalua minulle esitellyt myyjä tuli sanomaan että siinä on väärä hintä, mutta "rouva saa sen tietenkin tuolla hinnalla".

Kun perustin uuden "Pohjoismaiden värit"-kukkapenkin kaksi kesää sitten ja jatkoin sitä viime kesänä, tiesin jo penkkiä perustaessani että ongelmia tulee. Penkki, joka takareunastaan rajautuu kivipengerrykseen,  on niin leveä että en millään yletä sitä kitkemään ilman että astun multaan. Ja siitähän seuraa se, mitä John Taylor sanoo puutarhurin suurimmaksi synniksi: maan tiivistyminen. Ongelma ratkaistu. Tiesin sen heti kun näin kiekon.

Ja se toimii. Yllän nitistämään vuohenputket kukkapenkin joka reunasta, myös aivan takaa. Kiekolla voi sekä katkaista niiltä kaulat ja penkoa mullan sisältä juuret rikki. Sillä voi myös möyhentää pintamullan perennojen ja sipulikukkien välistä, niin että sadevesi pääsee valumaan mullan sisään eikä poispäin kukkien juurilta. Kiekolla pääsee myös esimerkiksi kärhöjen ja ruusupensaiden alle. Vain tiheiden perennakasvustojen kuten pikkusydänten ja kurjenpolvien välistä vuohenputkea ei kiekolla voi listiä, siinä kun menee samalla myös perenna rikki. Ja koko työ kumartumatta kertaakaan, selkää säästäen.

Myös toiseen periviholliseeni, nokkoseen, kiekko tepsii. Yksinkertaisesti hakkasin nokkoskasvustot rikki pensaiden alta ja aidan vierustalta ja nurmikoltakin, johon se mokoma pyrkii talon nurkalla kasvamaan.

Kolmaskin työkalu ansaitsee tulla mainituksi: kuokka. Kuokkani on ikivanha, puuvartinen ja painava. Teräosa on leveimmästä kohdastaan yli 20 cm. Yleensä vältän kaivamista ja kuokkimista, ja yritän aina houkutella jonkun muun niihin hommiin puolestani, mutta joskus on tartuttava kuokkaan itse. Ja kun kuokkaamme tarttuu, niin aina saa huomata, että se toimii.

Tänään tein kuokan avulla valmiiksi viime kesänä kesken jääneen kukkapenkin kivireunuksen. Kun olin saanut valmiiksi kukkapenkin laajennuksen ja iirispenkin uudistamisen, tulivat heinäkuun helteet ja sitten elokuun sateet ja kivireunus jäivät tekemättä. Nyt oli hyvä, sateenjälkeinen sää.  Kuokin kukkapenkin reunat, vien rikkaruohottuneen maan pois ja asettelin kivet paikoilleen. Niitä meillä riittää pitkin pihaa.

Se huono puoli tässä projektissa oli, että tallasin lähes kaikki kukkapenkin edessä nurmikolla kasvaneet scillat. Olen koko kevään kovistellut perhettä siitä, että nurmikolla ei siinä kohdassa saa kävellä, jotteivät scillat vaurioidu. Mutta kun kivienkantamisinnostus iskee, johdonmukaisuus saa unohtua. Ehkä scillatkin vielä nousevat.

Scilloja

Kevätkylvöjä

Lumettoman talven jälkeen on puutarhan kevätsiivous sujunut tavanomaista aikaisemmin. Talvella kaadettujen kolmen puun risut on poltettu, ja siinä samalla on palanut lehdet ja muut pihan roskat sekä perennapenkkien suojana olleet havut. Ne poistin liian aikaisin, tässähän voi vielä tulla vaikka minkälaisia yöpakkasia.

Kukkapenkkien olen yrittänut antaa olla vielä rauhassa. En siivoa perennapenkkejä syksyllä, joten rumimmat talventörröttöjät olen katkonut. Tällaisena viikonloppuna kun sääkin on aika ankean huhtikuinen, ei puutarhassa ole paljonkaan tekemistä. Varsinkin kun olen hieman näreissäni koko ulkoilmamaailmalle - jänikset ovat syöneet viikon aikana kaikki krookukseni. Ei huvitta kierrellä katsomassa, mitä muuta tuhoa ne ovat tehneet. Jos ne syövät tulppaanit, niin silloin kyllä julmistun.

Krookuksia viikko sitten

Parasta keskittyä tulevaan eli kesän kukkaloistoon. Kylvin tsinniat, oppineidenkukat. Ne ovat yksi suosikeistani, vaikka ehtivätkin kukkaan vasta elokuussa. Mutta jokainen kukka on uskomattoman kaunis ja kukkiin pitkään.

Kylvin kolmea lajia, kahta viimekesäistä ja yhtä uutta, kutakin 8 pieneen istutusruukkuun, kolme siemenkä kuhunkin. Kaikki eivät kuitenkaan idä ja heikoimmat katkon pois.

Kylvän näin:

• Kylvän tiskipöydällä niin että multasäkki on toisessa altaassa ja kylvöruukut toisessa. Lähellä on nimilappuja ja kynä sekä pyyheliina johon voi kuivata multaisetkin sormet.
• Avaan siemenpussit valmiiksi ja lasken montako istutusruukkua tarvitsen. Haen tarvittavan määrän ruukkuja ja pesen ne tarvittaessa. Pari ylimääräistä on hyvä olla lähellä.
• Käytän kylvö/istutusmultaa, merkillä ei väliä.
• Leikkaan valmiiksi sopivankokoisia paloja talouspaperista. Paperinpala ruukun pohjalla estää mullan valumisen pohjan rei'istä. Mutta vain yksinkertainen paperinpala, kaksinkertaisen läpi ei vesi valu.
• Täytän istutusruukut mullalla reilusti yli puolenvälin, tiivistän, kastelen ja annan valua. Odotellessa voi vaikka tehdä nimilappuja.
• Täytän ruukut kuivalla mullalla niin että ruukun reunaan on noin sentti. Tiivistän.
• Kylvän siemenet.
• Peitän siemenet kuivalla mullalla siemenpussin ohjeiden mukaan. Kaikkia siemeniä ei peitetä.
• Kastelen suihkupullolla.
• Nostan ruukut alustalle, laitan nimilaput paikoilleen ja viritän muovikelmun ruukkujen päälle. Ei liian tiiviisti, ilman pitää päästä kiertämään. 
• Nostan ruukut aurinkoiselle paikalle olohuoneeseen eteläikkunan eteen. 
• Tässä hommassa ei voi käyttää suojahanskoja, sillä siemeniä on paras käsitellä paljain käsin. Multaakin käsittelen usein paljain käsin, apuna iso tarjoilulusikka. 

Märkä pohjamulta yhdessä lämmön ja kelmun kanssa luo siemenille kuumat ja kosteat olot, mutta siemenet eivät kuitenkaan ole märässä mullassa vaan kevyesti kosteutetussa. Tällälailla kylvetyt siemenet itävät lähes aina. Mutta ei aina. Tänä keväänä yhdet pelargonilajikkeen siemenet eivät itäneet lainkaan. En myöskään ole koskaan saanut matalakasvuisten, pensasmaisten tuoksuherneiden siemeniä itämään.

Tämän kevään perusteellinen epäonnistuminen olivat jättiverbenat. Kylvin ne jo tammikuussa, pussin ohjeiden mukaan. Ne olivat kylmäkäsittelyssä ensin jääkaapissa ja toisen kerran ulkona. Ei mitään, ei pienintäkään itämisen merkkiä.

Daaliat sen sijaan itivät oikein hyvin. Ne on pian koulittava. Kelloköynnökset ovat jo melkein köynnöksiä, ja siemenestä kylvetyt pelargonitkin kasvavat mainiosti. Myös persiljan, lehtipersiljan ja basilikan kylvö onnistui. Parin viikon päästä on viimeinen kylvö. Silloin multaan pääsevät tuoksuherneet ja leijonankidat sekä jotkut uudet kokeilut, jos tilaa niiden ruukuille vielä jossakin on.

Pelargonien pelastusoperaatio

Muutama päivä sitten huomasin että jotkut viherhuoneessa talvehtineet pelargonit roikuttivat lehtiään ja näyttivät aika kurjilta. Jotkut näyttivät olevan kuoleman kielissä. Tammikuussa tarkastin kaikkien kunnon, otin pistokkaita liian pitkiksi kasvaneista versoista ja olin sitä mieltä, että mullanvaihdon kanssa voi hyvin odottaa, ehkä suorastaan toukokuulle jolloin ne voi ruukuttaa terassikuntoon.  Nyt tajusin että ei voi.

Ei ihme, että oli huonovointisuutta. Vanhat mullat olivat sellaisessa kunnossa, että kasteluvesi vain valui läpi aluslautaselle. Jotkut ruukut olivat niin täynnä juuria että multaa ei ollut nimeksikään. Pelargoni on muuten ihmeen pienijuurinen. Esimerkiksi kirjavalehtisellä, pistokkaasta kasvaneella Vanhimmalla kirjavalehtisellä pelargonillani on aivan mitätön juuristo, mutta silti se on sekä suurikokoinen että isolehtinen.

Viritin pressun pihalle ja vein pelargonit yksi kerrallaan mullanvaihtoon. Ei ollut kovin selkäystävällinen verstas, mutta ei urakkakaan ollut suuri. Kaksi huonovointisinta pelargonia heitin kompostiin. Ne olivat kolmevuotisia, siemenestä kasvattamiani, eivät kummoisiakaan.

Työmaa

Noudatin John Taylorin oppeja ja sekoitin ruukkuihin lecasoraa, kukkamultaa ja kanankakkaa. Irrottelin vanhat mullat ja istutin pelargonit uudelleen. Toivottavasti ovat tyytyväisiä.

Talvehtineita pelargoneja on 13 ruukullista. Viherhuoneeseen on lisäksi talven aikana muuttanut 30 uutta pelargonia: syksyllä ja talvella ottamiani pistokkaita, Plantagenista talvella ostamiani pikkupistokkaita, tänä keväänä siemenestä kylvettyjä sekä Nordiska trädgårdar -messuilta ostamiani. Tammikuun pistokkaista puolet kuoli, en tiedä miksi. Ajankohta oli väärä tai kastelin liikaa tai liian vähän. 'Emman' pistokkaasta tuli kuitenkin oikein pontevä, ja sen istutin tänään samaan ruukkuun emokasvin kanssa.

Näiden lisäksi on kesäksi tulossa 19 pelargonia Kallen kukkatarhasta. Verkkokaupassa oli niin hyvä tarjous, etten voinut vastustaa. Ruukkupula uhkaa, mutta  kukkaportaille kyllä mahtuu.

En ole minkään sortin vakavasti otettava pelargoniharrastaja, minä vain pidän niistä kovasti ja koitan parhaan kykyni mukaan saada ne elämään talven yli ja kukkimaan kesällä. Jos jokin kuolee, en jää suremaan.  Välillä vietän kuitenkin kuolaushetkiä Susanna Rosenin ihanan Suuren pelargonikirjan parissa. Sen innoittamana vihjailen siipalle Etelä-Afrikan mielenkiintoisesta luonnosta ja sulan milloin minkäkin ihmeellisen pelargonin kuvan eteen. Viimeisin etäihastukseni on Pelargonium sidoides, luonnonlaji, jonka "lehdet ovat sydämenmuotoiset, poimureunaiset ja sametinpehmeät. Kukat ovat tumman punaruskeat, miltei mustat". Ooh.

Susanna Rosen: Suuri pelargonikirja. 2010, Karisto.

Uusi ja vanha guru: Rea Peltola ja John Taylor

Paljon en puutarhanhoidosta tiedä, mutta jotain tietoa on vuosien varrella päähän jäänyt. Sen huomaan sellaisissa tilanteissa kun joku, vaikka työkaveri, kysyy ohimennen jotain lahjaksi saamastaan kukasta ja minä alan höpöttää kaikenlaista mitä aivojen sopukoista mieleen ja kielen päälle nousee. Puhetta tulee minuuttitolkulla enkä huomaa kysyjän ja mahdollisten muiden läsnäolijoiden katseen muuttumista lasittuneeksi. Lopulta joku keskeyttää ja kysyy "miten sä voit tuon kaiken tietää?" Itsekin ihmettelen välillä.

Yksi syyllinen löytyi kun etsin kirjahyllystä jotain ihan muuta: Rea Peltola. Käteen osui kaksi hänen ja Vesa Koivun puutarhakirjaa 2000-luvun alusta. Olin ne kokonaan unohtanut, mutta ainoa selitys sille, että ne ovat eri paikassa, kokonaan eri talossa, kuin muut puutarhakirjani, on se että olen ne vuonna 2005 pakannut mukaan kun muutimme Kööpenhaminaan. Muut puutarhakirjat jäivät Espooseen. Muuttokuormaan ne pääsivät varmaankin siksi että olen pitänyt niistä niin paljon.

"Puutarhatyöt keväästä talveen" on ilmestynyt vuonna 2000, juuri niihin aikoihin kun aloin tosissani kiinnostua kukista. Luin kaiken mitä käsiini sain ja aika monta kirjaakin ostin. Nyt kun selasin teoksen kannesta kanteen, huomasin että monet oppini ovat tästä kirjasta lähtöisin. Peltola on ammattilainen, joka kirjoittaa hyvin. Ohjeet ovat helposti ymmärrettäviä ja konkreettisia. Kannatti selata ja lueskella taas. Opin mm. että idänunikon lepoaika on kesällä kukinnan jälkeen ja siksi se on kukkapenkissä pontevana ja vihreänä valmiina kasvamaan aikaisin keväällä.

"Puutarhurin ilot: Kirppa ja kultakuoriainen" on aivan yhtä ilahduttava teos. Se koostuu Rea Peltolan Helsingin Sanomiin kirjoittamista puutarhateksteistä, jotka on kauniisti kuvitettu Vesa Koivun valokuvilla. Peltola on mm. jo tuolloin hehkuttanut lehtikaalia, tuota Amerikan kautta meille kiertänyttä trendiä. En sano herkkua, sillä sitä se ei kyllä mielestäni ole. Lapsuuteni kesävierailuilla Savossa 60-luvulla tarjoiltiin aina perinteistä kesäruokaa: lehtikaalimuhennosta. Josta lapset kyllä vapautettiin.

Joten kiitos Rea Peltolalle. Nämä hänen teoksensa pääsevät nyt muiden puutarhakirjojeni joukkoon saunamökkiin keinutuolin viereen.

Uusi guruni on John Taylor, tuo Skånen britti, Puutarhakeskiviikko-ohjelmasta tuttu. Ostin hänen uuden kirjansa "Mitt trädgårdsår" Nordiska trädgårdar -messuilta viikko sitten. Kirja on kaunis, siinä on sekä hienoja valokuvia Malmön Slottsträdgårdenista, jonka puutarhuri John Taylor on, sekä upeita kukkapiirroksia. John opastaa lukijan puutarhamaailmaansa ja -filosofiaansa, antaa käytännöllisiä ohjeita ja kertoo Slottsträdgårdenin vuodesta.  John esittää toiveen, että ihmiset tulisivat hänen puutarhaansa joka päivä. Onneksi en Kööpenhaminan vuosina tiennyt sen enempää hänestä kuin Slottsträdgårdenista mitään, muuten olisin hyvinkin saattanut ylittää Juutinrauman aika usein.

Tässä muutamia Johnin viisauksia:

• You have to take your chances - ei haittaa jos menee pieleen. Jos ei mene pieleen, niin ei opi.
• Nudging or pushing - tulee parempi lopputulos tönimällä lempeästi kuin pakottamalla
• Pleasure - puutarha merkitsee rakkautta, iloa, lepoa ja palautumista
• If you don't see, look more closely - tunne maasi ja puutarhasi
• Rookie mistakes - kaikki tekevät virheitä "det tar bara fem till tio år att lära sig så perfekt"
• A lot can happen in ten years! - mikään ei ole koskaan valmista
• Gardening is a constant learning experience. -Puutarhanhoito on ainaista oppimista.
• You have to work with what you've got. -hyväksy faktat, maa on mitä on, kasvuvyöhykettä ei voi muuttaa
• Balans och symmetri är överskattat. Balanssi ja symmetria ovat yliarvostettuja. Tämä on suosikkini. My kind of a gardener.

Kirjallisuus:
Rea Peltola - Vesa Koivu: Puutarhatyöt keväästä talveen. Tammi 2000.
Rea Peltola - Vesa Koivu: Puutarhurin ilot: Kirppa ja kultakuoriainen. WSOY 2005.
John Taylor: Mitt trädgårdsår. Massolit förlag, 2015.